Maajussi-Tuomo vihjailee tulevasta kaudesta: "Tämä on ollut yksi elämäni kesistä"

Maajussi-Tuomo kertoo olevansa erittäin tyytyväinen päätöksestään lähteä mukaan Maajussille morsian -ohjelman 11. kaudelle.

VIDEO: Maajussille morsian -ohjelman 11. kaudella tavattava maajussi-Tuomo esittäytyy

Maajussille morsian -ohjelman 11. kausi on alkanut, ja neljä rohkeaa maajussia on valikoitunut mukaan rakkauden löytämisen matkalle. Amorin apulaisena kaudella nähdään tuttuun tapaan juontaja Vappu Pimiä.

Yksi neljästä rakkautta metsästävästä maajussista on Rantasalmella asuva 32-vuotias Tuomo. Mies kertoo MTV:lle kesän sujuneen nopeasti mutta mallikkaasti. 

Tuomo myöntää olleensa yllättynyt saamiensa kirjeiden ja morsianehdokkaiden määrästä. 

– Yhtä tai kahta toivoi ja tulikin sen verran enemmän. Se myös yllätti, miten kattavasti naiset kertoivat itsestään. Sitä toivoinkin, ja sitä sain. 

Tuomon mukaan kirjeiden joukosta erottuivat erityisesti sellaiset, joissa naiset olivat osoittaneet selkeästi omaa persoonaansa ja huumorintajuaan. 

– Ja tietenkin myös ulkonäkö jonkin verran painaa, maajussi toteaa hymyillen. 

Itse kuvaukset sujuivat hyvin, alkujännityksestä huolimatta. Omasta mielestään Tuomo kertoo suoriutuneensa hyvin elämästä kuvausryhmän kanssa. 

Kokonaisuutena Maajussille morsian -ohjelma on jäänyt Tuomolle erittäin positiiviseksi kokemukseksi. Hän kertoo suosittelevansa ohjelmaan lähtemistä lämpimästi kaikille.

– Aivan mahtava kokonaisuus. 

– Kyllä tämä on ollut yksi minun elämäni kesistä. Niin paljon uutta on tapahtunut tänä kesänä. Voin jopa suoraan sanoa, että nautin tästä. 

Maajussille morsian MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20!

Lue myös:

    Uusimmat