Maailmankuululle virolaiselle säveltäjälle Arvo Pärtille on rakennettu tyylikäs kulttuurikeskus, jossa on tarkoitus säilyttää Pärtin arkistoa ja tutkia hänen tuotantoaan. Kulttuuritalossa järjestetään lisäksi säännöllisesti konsertteja ja se on avoimena yleisölle.
Kulttuurikeskus sijaitsee Laulasmaalla, joka sijaitsee noin 35 kilometriä Tallinnasta itään. Keskus avattiin yleisölle eilen keskiviikkona. Alueelle pääsee suoralla bussiyhteydellä Tallinnasta.
83-vuotias Arvo Pärt on maailmankuulu säveltäjä, jonka musiikissa on tavoiteltu keskiaikaisia sävelkulkuja. Hän on säveltänyt myös hengellistä musiikkia jo Neuvostoliiton aikana.
Juuri hengellisen musiikin säveltäminen oli liikaa neuvostovirkamiehille ja Pärt joutui tai pääsi perheineen muuttamaan Keski-Eurooppaan, aluksi Wieniin ja sitten Berliiniin. Takaisin Viroon Pärt muutti vuonna 2010.
Tintinnabuli-tyylistä musiikkia
Pärt kutsuu minimalistista musiikkiaan tintinnabuli-tyyliksi. Sibelius-akatemian mukaan tällä tarkoitetaan "kelloinhelke"-tyyliä eli Pärt rakentaa teoksensa keskiajan cantus firmus -tekniikkaa muistuttavalla tavalla päämelodian varaan, niin että muut äänet liikkuvat kolmisoinnun sävelillä.


