Maa ilman dopinghistoriaa

Suomalaisten epäonnistumista hiihdon MM-kilpailuissa Val di Fiemmessä voi surkutella ja valmentajanvaihdoksilla spekuloida, mutta paljon kiinnostavampaa on pohtia norjalaisten uskomatonta menestystä.

Kisoissa tarjolla olleesta 63 mitalista Norja otti 19 eli lähes joka kolmannen.

Saavutus on väkiluvultaan Suomen kokoiselta maalta melkoinen, sillä talvilajeissa kilpailee tosissaan myös Venäjän ja Saksan kaltaisia väkirikkaita maita.

Norjan menestys on niin hurjaa, että se vertautuu aivan hyvin entisen urheilun suurvallan DDR:n saavutuksiin.

DDR:ssä oli 16 miljoonaa asukasta, ja yksi valtion painopistelajeista oli yleisurheilu. Verrattain vähäisestä väkimäärästä huolimatta DDR kamppaili aivan tasapäisesti kahden silloisen supervallan Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen kanssa. Vuoden 1983 ja 1987 yleisurheilun MM-kisoissa Itä-Saksa oli peräti mitalitaulukon ykkönen.

Norjalaismedian omasta uutisoinnista päätellen Val di Fiemmen menestys ei ole tullut mitenkään yllätyksenä, eikä ylivoimassa heidän mielestään edes ole mitään kummallista. Asiat ovat tolallaan, kun viiden kärjessä on neljä norskia.

Norjalaiset eivät antaneet itsensä häiriintyä edes kisaviikolla julkistetusta Ruotsin yleisradion hiihdon dopingia selvitelleestä jutusta. Toimittaja Hasse Svensin tutkiva juttu antoi vähintäänkin vahvoja viitteitä norjalaisten (ja muidenkin) harjoittamasta verimanipulaatiosta 1990-luvun hiihdossa.

Norjan media on antanut oman panoksensa sille, ettei ikävältä kuulostavia asioita turhaan vatvota. Yleisradioyhtiö NRK päätti olla esittämättä Svensin ohjelman, koska sen mielestä entisen norjalaisen hiihtotähden Björn Dählien epäilyttävän korkeita veriarvoja ei ohjelmassa dokumentoida kunnolla.

Voiko valtiollinen media enää vankempaa todistusta antaa siitä, että se on ennemminkin osa huippuhiihdon ympärille rakennettua läpipääsemätöntä systeemiä kuin kriittinen tarkkailija, joka on valmis kertomaan myös sellaista tietoa, joka ei sovi kansakunnan omakuvaan?

Itäsaksalaisilla oli valtiollinen dopingjärjestelmänsä, meillä Lahti 2001. Venäläisiä käryää vähän väliä, amerikkalainen ja brittiläinen pikajuoksu ovat saaneet tahransa.

On hämmentävää, että maailmassa on yhä yksi urheilun tosissaan ottava maa, jolta puuttuu dopinghistoria.

Lue myös:

    Uusimmat