Lyhytkasvuinen teinipoika ei päässyt kokkikouluun – syyttää koulua syrjinnästä: "Hyvin nöyryyttävää"
Lyhytkasvuinen Louis väittää, että häneltä evättiin paikka kokkikoulusta siksi, että opettajat pitävät häntä riskinä muiden oppilaiden turvallisuudelle.
Yllä olevalla videolla keskustellaan siitä, miten vähävaraisuus saattaa altistaa koulukiusaamiselle.
18-vuotias Louis Makepeace kertoo Metro-lehdelle, että hän ei saanut paikkaa kokkilinjalta Heart of Worchestershire College -korkeakoulusta lyhytkasvuisuutensa takia.
Worcersterista kotoisin oleva Louis kärsii achondroplasiasta eli ruston kasvuhäiriöstä, joka johtaa kääpiökasvuisuuteen.
117 senttimetriä pitkälle pojalle oltiin jo alustavasti luvattu paikka, mutta hänen mukaansa se peruttiin, koska hän on liian pieni keittiöön.
Koulun mielestä turvallisuusriski
Louisin mukaan koulun johto pitää häntä riskinä muiden 14 oppilaan turvallisuudelle.
– Heidän mukaansa olisin terveys- ja turvallisuusriski, häiriöksi muille opiskelijoille ja heidän tiellään, mikä oli hyvin nöyryyttävää, Louis tuskailee.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Unelma-ammatti uhattuna
Louisin äidin Paulinen mukaan linjan johtaja kertoi hänelle, että pojan ei olisi mitään järkeä tulla kurssille, koska hän ei kuitenkaan saisi työskennellä ravintolan keittiössä.
Kokin ammatista unelmoinut ja kokkausta rakastava Louis pelkääkin, että ei voi koskaan päästä haaveammattinsa.
– Se oli todella järkyttävää, sillä olin jo ehtinyt riemuita tästä.
– Miten voin koskaan oppia ruoanlaittotaitoja, joiden avulla voisin saada catering-alalta töitä?
Opettelu kotona ei kelvannut koululle
Lousin mukaan kyse on siitä, että koulussa ei oltu valmiita mukauttamaan keittotasoja ja pintoja matalammaksi.
– Valmistauduimme olevaan joustavia ja äiti sanoi, että voisin ehkä kokkailla kotona uudessa keittiössä, mutta he eivät muuttaneet mieltään.
Uutinen satutti syvästi
Uutinen oli kova isku nuoren miehen itsetunnolle.
– Koulussa luotin itseeni, minulla oli paljon kavereita eikä vammani ollut koskaan ongelma.
– Miten selviydyn, jos tämä on tapa jolla minua kohdellaan?Minusta tuntuu kuin minut olisi suljettu pois todellisesta maailmasta.
Louisin mukaan uutinen on saanut hänen itseluottamuksensa romahtamaan.
– Minusta tuntuu kuin ihmiset tuijottaisivat ja nauraisivat minulle. Ihmiset luulevat minua lapseksi ja kiilaavat eteeni jonossa.
– Haluaisin vain, että minua kohdeltaisiin kuin normaalia ihmistä ilman, että minulle naurettaisiin, ja että voisin tehdä normaaleja juttuja.
Johtaja suositteli vaihtamaan linjaa
Kahden lapsen äiti Pauline kertoo odottavansa edelleen lopullista vastausta koululta, mutta hänelle on kerrottu, että Louisin pitäisi etsiä toinen linja.
– He eivät anna hänelle suoraa vastausta, mutta kun kysyin kurssin johtajalta, pitäisikö hänen etsiä toinen koulutuslinja, hän vastasi, että se voisi luultavasti olla hyvä idea.
Paulinen mukaan Louis on ollut todella järkyttynyt tästä.
Lyhytkasvuinen oppilas aiemminkin
Paulinen mukaan linjalla oli vuosia Louisin tilanteessa oleva henkilö ja hänelle mukautettiin keittiö.
– Luulin, että hän voisi käyttää samoja keittiökalusteita.
Koulu ei kommentoi
Paulinen mukaan perhe olisi ollut valmis joustamaan ja laittamaan ruokaa vaikka videoiden kautta kotona sillä aikaa, kun remonttia koululla tehtäisiin.
– He kuitenkin jatkavat selittelyä ja kehottavat häntä valitsemaan jonkin toisen linjan.
Heart of Worcestershire Collegen tiedottajan mukaan koulu ei aio kommentoida asiaa, kun neuvottelut oppilaan koulupaikasta ovat vielä kesken.
Lähteet: Metro.co.uk, Independent.co.uk, Thesun.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää