Lumilautakrossin ensiesiintyminen olympialajina Torinossa on vasta 1970-luvulla Yhdysvalloissa alkunsa saaneen lumilautailun tuorein voimannäyte. Krossi on Torinossa yksi kolmesta lumilautailulajista.
Lumikouru (halfpipe) ja suurpujottelu olivat mukana jo Naganossa 1998. Salt Lake Cityyn 2002 Kansainvälinen olympiakomitea vaihtoi suurpujottelun parisuurpujotteluun.
- Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ehdotti suurpujottelun vaihtamista parisuurpujotteluun tutkimusten ja urheilijoiden haastattelujen pohjalta. Nyt FIS on ylpeä siitä, että krossi juhlii olympiadebyyttiään ja tarjoaa vielä yhden jännittävän lumilautailun muodon maailmalle, Oliver Kraus FIS:stä iloitsee.
Krossikilpailu käydään varta vasten rakennetulla radalla, joka koostuu erilaisista hyppyreistä, kumpareista, aalloista ja penkereistä. Ratamerkit johdattavat kilpailijat monen muotoisille esteille. Torinossa kahden karsintakierroksen 32 parasta jatkaa pudotuseriin, joissa radalle lähtee neljä kilpailijaa samanaikaisesti. Jokaisesta erästä kaksi parasta jatkaa seuraavaan vaiheeseen.
Kontaktilta ei voi välttyä
Lumilautakrossissa yhdistyvät kourun ja alppihiihdon kaltaisen ratalajin vaatimukset. Parisuurpujottelun tapaan kilpailijoita on useampia samanaikaisesti, mutta kaikki viilettävät samalla radalla. Ruuhka johtaa usein törmäyksiin, jotka kovassa vauhdissa voivat aiheuttaa loukkaantumisia.
Vauhdin ja vaarallisten tilanteiden vuoksi krossia on verrattu pikaluisteluun ja jopa autourheiluun. Kypärän käyttö on pakollista ja muita suojavarusteita kuten selkäpanssaria suositellaan. Suomalaislaskija Janne Keinänen loukkaantui vakavasti tammikuussa 2003 maailmancupin kilpailussa Italiassa. Keinästä pidettiin onnettomuuden jälkeen lähes kaksi viikkoa tajuttomana lääkityksen avulla. Häneltä repesi keuhko.
- Kiertueella (maailmancupissa) on kavereita, jotka käyttävät likaisia keinoja, eikä kukaan halua samaan erään heidän kanssaan. He tönivät sinut radalta, eikä fyysiseltä kontaktilta voi välttyä, viime vuoden maailmanmestari kertoi hiljattain NBC-kanavan haastattelussa.