Lukiorehtori kavalsi stipendirahastosta satoja tuhansia euroja: ruokaa, alkoholia, taksi- ja hotellimaksuja

Oulun käräjäoikeudessa viime vuoden huhtikuussa kolmen vuoden vankeuteen ja viraltapantavaksi tuomitun lukiorehtorin tuomio pysyi Rovaniemen hovioikeudessa. Käräjäoikeuden mukaan rehtori kavalsi koulun stipendirahaston varoja lähes 450  000 euron arvosta.

Törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä tuomittu Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion entinen rehtori Juha Martti Valtakorpi myönsi hovissa kavaltaneensa reilut 150  000 euroa. Hän vaati, että kavallussyyte hylätään sitä ylittävältä osalta, virkarikossyyte hylätään kokonaan ja tuomio alennetaan joka tapauksessa ehdolliseksi vankeudeksi.

Hän perusteli vaatimustaan sillä, että osalle varojen siirroista oli hyväksyttävä peruste ja että hän oli pyrkinyt vähentämään rikoksensa vaikutuksia maksamalla kavaltamiaan varoja takaisin.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että palauttamisella ei ollut merkitystä arvioitaessa palautettua rahamäärää ja rangaistus oli oikeassa suhteessa tekojen vahingollisuuteen.

Oikeuden mukaan rehtori kavalsi varoja vuosina 2004–2014.

Ruokaa, alkoholia, taksi- ja hotellimaksuja

Rahansiirrot rehtori teki käteisnostoina ja tilisiirtoina. Syytteen mukaan Valtakorpi osti esimerkiksi yhteen tiliin liitetyllä pankkikortilla yli 20  000 euron arvosta muun muassa ruokaa ja alkoholia sekä maksoi taksi- ja hotellimaksuja.

Osan tekemistään tilisiirroista rehtori teki virkavapaansa aikana.

–  Valtakorpi on tilisiirtojen jälkeen käyttänyt pankkitileillään olleita varoja tavalla, joka sopii henkilökohtaista kulutusta kuvaavaksi tavaksi, oikeus muotoili ratkaisussaan.

Rahaston tarkoituksena on ollut myöntää stipendejä koulun entisille ja nykyisille oppilaille. Lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja Pekka Fredriksson kertoi aiemmin STT:lle, että kukaan ei valvonut rahaston käyttöä.

Kukaan rehtorin esimiehistä ei Fredrikssonin mukaan myöskään tiennyt rahastosta vaan luultiin, että sitä hallinnoi jokin ulkopuolinen säätiö.


Lue myös:

    Uusimmat