Studio55.fi-kysyi lukijoiltaan, kuinka luonnistuu uuden ihmisen tapailu eron jälkeen. Yksi löysi onnen, toinen etsii yhä unelmien miestään – kolmasta janotti vanha suola.
Ensin aikaa itselle
"Eroni jälkeen olin 1,5 vuotta aivan yksin. Halusin aikaa vain itselleni eroni jälkeen. Nyt olen parisuhteessa. Kumppanini asuu kauempana, mutta tapaamme säännöllisesti ja nautimme toistemme läheisyydestä, ja puhumme kaikista asioista. On hyvä olla hyvässä parisuhteessa."
– Skorppari61
"Tuli tehtyä useita huonoja treffejä"
"Tuntui todella hankalalta palata sinkkumarkkinoille. Tulipa tehtyä useita huonoja treffejä, mutta puolentoista vuoden päästä löytyi samaa maata oleva miesystävä, joka vieläkin on välillä kainalossa 19 vuoden jälkeen.
Olihan se rakastuminen yhä samanlaista kuin nuorena, vaikka ehkä kypsässä iässä arvostetaan eri asioita. Jälkeenpäin tulee mieleen, että lapset siitä kärsivät – varsinkin jos ovat murrosiässä kun vanhemmat eroavat ja löytävät uuden kumppanin."
– Lehmuspirkka
Vanha suola janottaa
"Olin naimisissa liki 40 vuotta. Päädyimme eroon, koska liitosta puuttui intohimo ja aviorakkaus. Aloin tapailla muita, mutta rima oli korkealla ja kaikissa tuntui olevan joku vika. Huomasin vertaavani miesystäviä ja heidän tekemisiään ex-mieheni parhaisiin puoliin.
Nyt on takana kolmen vuoden seurustelusuhde. Mies on kiltti ja luotettava. Taitaa rakastaakin kovin paljon enemmän kuin ex-mieheni – naimisiinkin jo kertoi haluavansa. Minä en. Haluan olla vapaa ja seurustella silti. Olen menettämässä jopa ystäväni, kun toinen tarrautuu ja vahtii mustasukkaisesti.
Huomaan kaipaavani ex-miestäni ja ymmärrän vasta nyt kaikki ne hyvät puolet, jotka hänellä oli. Havahdun olevani mustasukkainen ex-mieheni uudelle naisystävälle ja pelkään hänen olevan liiaksi tekemisissä sukulaisteni ja lapsenlapseni kanssa. Ymmärrän rakastaneeni miestäni omalla platonisella tavallani, eikä tunne ole mihinkään kadonnut. Jatkan nykyseurustelua mukavuussyistä. Samalla olen onnellinen, ettei kukaan voi nähdä pääni sisään."


