Studio55.fi pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia uusien sukulaisten löytämisestä aikuisiällä. Muutaman vastaajan verisiteet ulottuivat rapakon taakse.
Facebook-viesti Atlantin takaa
Tiesin, että isoisän vanhin veli oli muuttanut Amerikkaan, kuten niin moni Etelä-Pohjanmaalta. Hän oli kuollut jo vuonna 1909 Kanadassa. Hänet ja hänen jälkeläisensä olin unohtanut. Vain kerran serkkuni mainitsi kirjeessään, että meillä on sukua myös Rapakon takana. Mieskuoro Michiganista oli vieraillut kotikaupungissamme. Sen johtaja kuului sukuumme. No, tämäkin asia unohtui.
Viime keväänä tapahtui jotakin yllättävää. Facebook-sivulleni ilmestyi kaveripyyntö Leslieltä Iowasta. Tajusin heti, mistä oli kysymys ja hyväksyin pyynnön saman tien. Siitä alkoi vilkas yhteydenpito ”serkusten” kesken. Leslie on tutkinut sukuamme. Sain häneltä paljon tietoa esi-isistämme, joita minä olin laiminlyönyt. Kirjoitamme toisillemme sähköpostia ja nautimme tästä uudesta ystävyydestä. Lähetämme toisillemme kuvia perheestä ja paikkakunnista, joilla asumme.
Uskon vahvasti, että näemme toisemme joskus ihan luonnossa. Odotan sitä päivää. Kerroin hänelle, että hän muistuttaa ulkomuodoltaan kovasti isoisääni.
Ajattelen Leslien ansiosta suvustani aivan uudella tavalla. Menneet sukupolvet ovat tulleet läheisemmiksi. Leslien ansiosta seuraan myös American Finnish People -sivua netissä. Sieltä välittyy suuri rakkaus Suomea kohtaan, myös Amerikassa syntyneiden mutta suomalaisten siirtolaisten jälkeläisissä. Liikutun heidän vilpittömyydestään.