Lukijat kertovat, miksi valitsivat lapsettomuuden – ”Hakeuduin sterilisaatioon heti, kun täytin 30”

”Yksikään seurustelukumppaneista ei ollut sen tuntuinen”

En ole koskaan ollut varma, teenkö lapsia, vaikka niistä pidänkin. Kun yksikään seurustelukumppaneista ei ollut sen tuntuinen, että kyseessä olisi pysyvä suhde, jätin lapset tekemättä. En ole katunut enkä usko, että tulenkaan katumaan. Löysin eronneen miehen, jolla on lapsia. Nyt minulla on ensimmäisen kerran sen tuntuinen suhde, että arvelen sen kestävän.                 

”Koen raskauden ja synnytyksen todella vastenmielisinä”

Olen aina tiennyt, etten tule lisääntymään. Minun ei ole tarvinnut miettiä, tekisinkö lapsia vai en, vaan jokin pohjimmainen lisääntymisvietti minulta ilmeisesti puuttuu. Koen raskauden, synnytyksen ja muut lapsentekoon liittyvät primitiivit todella vastenmielisinä asioina. Myöskään pikkuvauvat eivät herätä minussa minkäänlaista hellyydentunnetta.

Hakeuduin sterilisaatioon heti, kun täytin 30. Koen, etten lapsettomana jää mistään paitsi vaan päinvastoin minulla on aikaa kokea muutakin.

Suhde omiin vanhempiini ei ole kovin läheinen. Olen toki heidän tukenaan vanhuudessa, jos he niin haluavat. Itselleni ystävät ovat muodostaneet perheeseen verrattavan tukiverkon: saan nauttia yksinäisyydestä, mutta läheltä löytyy aina olkapää, johon tukeutua. En pelkää yksinäisyyttä sen enempää kuin muitakaan elämään liittyviä haasteita.

”Käytän varani elämisestä nauttimiseen”

Olen 50-vuotias, enkä ole koskaan halunnut isäksi. ”Vauvakuume” on minulle täysin vieras asia. En ole koskaan katunut tai edes epäröinyt päätöstä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. En pelkää olevani yksinäinen vanhuksena, ja kummempaa perintöä minulta ei tule jäämään. Käytän varani elämisestä nauttimiseen ja kokemuksiin.                     

”Sterilointi heti, kun täytin 30 vuotta”

Lapsettomuus tuntuu aivan mahtavalta! Tiesin jo teini-ikäisenä, että en halua lapsia. Suurin osa ystävistäni on myös vapaaehtoisesti lapsettomia. En keksi yhtään hyvää syytä hankkia lapsia. Minulle tehtiin sterilointi heti, kun täytin 30 vuotta. Työskentelen lastentarhanopettajana, mutta kun seuraan lapsellisten ihmisten (myös joidenkin ystävien) elämää ja valitusta ja väsymystä, tunnen suurta riemua siitä, että minun ei tarvitse kärsiä sellaista.       

”Emme halunneet lasta viemään huomiota toisiltamme”

Olen nainen ja aina halunnut olla lapseton. Haluan käyttää vapaa-aikani kuten haluan enkä herätä kiljumiseen tai parkuun lauantaisin kukonlaulun aikaan. Haluamme mieheni kanssa loikoilla pitkään, käydä ilta-ajelulla tai ulkona koirien kanssa. Emme todellakaan halua kuluttaa aikaamme jossain vanhempainilloissa tms kinkereissä.

Itse vanhustyötä tehneenä tiedän, että suurimman osan vanhusten pahoinpitelyistä tai omaisuuden menetyksestä aiheuttaa oma lapsi tai lapsenlapsi. Vanhainkodit ovat täynnä hyviä isejä ja äitejä, joita käydään parhaimmillaan katsomassa tunti viikossa, pahimmillaan vain äitienpäivänä.

Olen tehnyt hienon uran yrittäjänä ja omaisuuteni tulee saamaan sekä kummilapseni että muutama hyväntekeväisyystaho.

Olen aina ihmetellyt, kun sanotaan, että ei tiedä mitä rakkaus on, jos ei ole lasta. Minä väitän tietäväni. Me rakastamme toisiamme niin paljon, että emme halunneet edes sitä lasta väliimme viemään huomiota toisiltamme. Lisääntyminen ei vaadi aivoja, siihen pystyy tyhmempikin olento, mutta ikävä kyllä kasvattamiseen ei pysty.

Tiedän, että olisimme hyvät vanhemmat, koska todennäköisesti omistautuisimme lapselle kuten nyt toisillemme – ei vaan kiinnosta.              

”Nautin omasta rauhasta”

En ole koskaan halunnut lapsia, ja sivusta seuratessa sekä ajan henkeä seuratessa tunne on vain vahvistunut. En pelkää yksinäisyyttä tässä asiassa, eikä lapsien hankkiminen olisi oikea motiivi tuohon pelkoon joka tapauksessa. Nautin omasta rauhasta ja elämänkumppanini seurasta.

”En ole koskaan halunnut lapsia tähän ylikansoittuneeseen maailmaan”

Aivan mahtavaa, kun ei ole lapsia. Vähemmän stressiä, ja vähät rahat saa riittämään. Saa nukkua normaalisti ja voi huolehtia vain itsestään. En ole koskaan halunnut lapsia tähän ylikansoittuneeseen maailmaan, jossa ihminen tuhoaa kaiken muun.                 

”Et ole jatkuva rahasampo tai ainainen lastenhoitaja”

Lapsettomuus tuntuu erittäin hyvältä. Voit vielä eläkeiässä matkustaa, käydä kulttuuritapahtumissa ja käyttää ansaitsemiasi rahoja itseesi. Et ole jatkuva rahasampo yli varojensa eläville jälkeläisille, et ole ainainen lastenhoitaja meneville, ruuhkavuosien itsekkäille vaikkakin omille lapsille. Et ole vuodet ympäriinsä suurtalouksien emäntä ja isäntä, kun työssä olevien täytyy saada aina levätä kaikista koneista ja laitteista joko omassa tai lapsuudenkodissa ja nykyinen vanheneva ikäluokka on kasvatettu auttamaan ja helpottamaan läheisten oloa.

Valitettavasti vain monet hyvät ihmissuhteet kariutuvat, koska keskustelujen taso on lastenhoidon, ruoanlaiton ja valokuvien tasolla. Nämä ihmissuhteet eivät myöskään tule paranemaan koskaan entiselleen sitten, kun olisi aikaa ja ehkä yksinäisyyttä, sairautta jne.

”Koen olevani onnekas”

En koskaan halunnut lapsia. Koen olevani onnekas. Ystäväni ovat ahdistuneita ja rahattomia yksinhuoltajia. Sellainen elämä on rankkaa, mutta itse ovat valintansa tehneet. Elän päivittäin elämäni onnellisinta aikaa, jossa minä olen pääosassa. Saan matkustella ja hemmotella itseäni hyvällä omallatunnolla. Ystäväpiirini on laaja ja aktiivinen, meitä vapaaehtoisesti lapsettomia on suuri onnellinen lauma.                

”Kahden aikuisen on helpompi selvitä epävakaassa maailmantilanteessa”

Lapsien hankkimatta jättämiseen ei ole vain yhtä syytä. Sairastuin teini-iässä vielä ensimmäiseen ammattiin opiskellessani tuki- ja liikuntaelinsairauteen. Valmistuin työkyvyttömäksi ja edessä oli uudelleenkoulutus. Kun valmistuin toiseen ammattiin nuorena aikuisena ja olisi ollut aika hankkia lapsia, alkoi 90-luvun lama-aika.

Vaikka sain vakituisen työpaikan sairaudesta ja lamasta huolimatta ja elin turvallisessa vakituisessa parisuhteessa, koimme, ettei niin epävakaassa maailmantilanteessa, sairauteni ohella, uskalla alkaa perustaa perhettä. Oli epävarmaa, kestääkö työsuhteet, riittääkö rahat, säilyykö työkyky.

En/emme ole katuneet päätöstä myöhemmin. Työelämä on ollut läpi elämän epävakaata ja voin kuvitella, että elämä olisi ollut lasten kanssa turvatonta, rahan riittäminen kyseenalaista. Kahden aikuisen on helpompi selvitä epävakaassa maailmantilanteessa.

En/emme tunne jäävämme mistään paitsi ilman lapsenlapsia. Kun ikätoverit tulevat isovanhemmiksi, mietin mielessäni: oi ei, taas he joutuvat hoitamaan lapsia, milloin on heidän oman vastuusta vapautumisen vuoro. Olen erittäin mielelläni vapaa kaikista noista perheisiin kohdistuvista vastuista, varsinkin, kun työelämä/maailma ei ole muuttunut yhtään sen turvallisemmaksi tai vakaammaksi kuin 90-luvulla.

On tullut myös ajateltua myöhemmän iän vanhuutta, ilman lapsia ja lastenlapsia. En pelkää yksinäisyyttä, kun ympärillä on muutenkin suuri sosiaalinen verkosto. Ehkä hieman vanhempina muutamme jonnekin keskustaan kerrostaloon, ehkä ulkomaille. Jos meiltä tänne mitään jää, niin sisarusten lapset meidät perii.    

”En ole luonteeltani sellainen, jolle ”lapsellinen” elämä sopisi”

Olen nyt 46-vuotias nainen. Oli selvää jo melko varhain, etten tule lapsia saamaan/hankkimaan – mitä ilmaisua nyt käytetäänkin, ettei kenellekään tule paha mieli. Päätös oli siis oma. Jotenkin oli selvää, etten ole luonteeltani sellainen, jolle ”lapsellinen” elämä sopisi.

Melko vähän olen koko asiaa matkan varrella ajatellut. Elämä on kulkenut omaa rataansa, ja elämäni rakkauden löysin vasta 10 vuotta sitten. Hänellä on entisestä liitostaan lapsia, joten osittain lapsia siis elämääni tuli kuitenkin.

Olen työni puolesta joutunut paljon tekemisiin kuoleman kanssa ja sitä kautta kohdannut oman kuolevaisuuteni, ja olen sinut sen kanssa. Kun ajattelen omaa loppuelämääni, niin menee se sitten miten hyvänsä, en koe minkäänlaista ahdistusta ajatuksesta, ettei vierelläni ole omia jälkeläisiä tai ylipäätään kenenkään lapsia. En siis ainakaan tässä vaiheessa koe, että minusta pitäisi lasten kautta jäädä jotain jälkeä maailmaan.

Vanheneminen sitten taas ja lisääntyvä avun tarve kohdallani, en missään nimessä haluaisi oman perheen joutuvan minua hoitamaan. Olen laatinut jo ajat sitten hoitotahdon, jossa selkeästi ilmoitan halustani asettua silloiseen tilanteeseeni sopivaan hoitolaitokseen tai muutoin ammattilaisten hoidettavaksi yhtäkaikki. Tarvitsen yksinoloa ja rauhaa säännöllisesti, yksityisyyteni on minulle hyvin tärkeä ja reviiristäni olen aika tarkka.

Kuulostan todennäköisesti kummajaiselta, mutta tähän asti eletty elämä ja ihmiskohtalot, joihin olen törmännyt, ovat muokanneet nämä mielipiteeni ja tahtoni selkeiksi. Ei enää ole entisaikaista yhteisöllisyyttä ja perhekeskeisyyttä, jolloin kaikki sukupolvet yhdessä asuen pitivät toisistaan huolen loppuun saakka. Nyt ei ole me-aikaa, on vain minä-aikaa. Eipä juuri enää näy vilpittömin mielin isovanhempia hoitavia lapsiperheitä, lapset ja aikuiset harrastaa ja kiire on.

Minä haluan omalle tynkäperheelleni loppuelämän, jolloin kaiken työn ja kiireen jälkeen saavat nauttia aikuisuudesta ja vanhuudesta ilman vaippojen vaihtoa minulle.

Ystävistä taas, on ihanaa piiitkästä aikaa tavata heitä niin, että hekin haluavat keskustella muusta kuin vaipanvaihdosta ja koliikista, on jo lapset heillä kasvaneet.