Lukijat kertoivat kokeneensa väkivaltaa niin puolisoiden kuin omien lasten tai vanhempien taholta. Osa osasi irrottautua vahingollisesta suhteesta ajoissa, osa kitui suhteessa vielä pidemmän aikaa.
Henkinen väkivalta, mitätöinti ja vähättely olivat avioliitossani arkipäivää. Itsetuntoni oli niin lytyssä, että en edes omin voimin pystynyt lähtemään huonosta liitosta pois. Lopulta sain apua terveydenhuollosta ja pystyin repäisemään itseni irti.
-tarleen
Pahoinpitelyä harrasti äiti. Kurittaminen meni joskus hieman yli, muun muassa tukistaminen tapahtui niin voimakkaasti, että jalkani eivät ottaneet enää maahan. Olemme kyllä tekemisissä ja hyvissä väleissä, mutta kuitenkin olen katkera jollain tapaa niistä kovakouraisista otteista joita sain lapsena.
-assah
Mieheni ja tyttäreni aliarvioivat minua aina. Tätä on kestänyt yli 25 vuotta. Henkinen kiusaaminen on yhtä pahaa kuin fyysinen. He satuttavat minua päivittäin. Rakastan heitä niin paljon etten ota eroa.
-liisu
Nuoruudessa yksi miesystävä humalapäissään kuristi, kun oli aivan sekaisin. Suhde päättyi jonkin aikaa tapauksen jälkeen, en voinut luottaa enää. Enkä odottanut seuraavaa kertaa.
-Sunna49
Henkisesti on. Vaati paljon rohkeutta lähteä kyseisestä parisuhteesta. Kun lusikat oli jaettu, ja toinen lähti ovesta viimeisen kerran, niin tuntui kuin olisin saanut elämäni takaisin.
-Hilma
Entinen aviomieheni osoittautui hirviöksi – jos katsoin häntä muka pahasti, tuli turpaan. Jos sanoin jotain, joka ei miellyttänyt, tuli turpaan. Tässä väkivaltaisessa suhteessa yritin jaksaa – ja jaksoinkin 10 pitkää vuotta. Toiveissa oli, että kyllä hän vielä muuttuu. Lopulta oli pakko lapsen takia tehdä ratkaiseva askel ja lähteä kun viimeisellä kerralla kolme hammasta meni poikki ja kaksi kylkikuuta murtui, kaula aivan mustana kuristamisesta. Pitkään jaksoin peitellä hänen tekojaan – aina olin satuttanut itseni ties missä. Lopulta en enää jaksanut. Avioeroprosessi oli stressaava ja jouduin ottamaan hänelle lähestymiskiellonkin. Kamalaa aikaa joka ei tule unohtumaan koskaan.
-Pipsa
Entinen aviomieheni repi minua aina humalapäissään hiuksista, ettei jäisi jälkiä. Päänahka kipeänä usein töihin. Erosimme. Hän on kuollut viinaan.
-Annikki
Lapsena jo koin väkivaltaa, kun isä oli kova pieksämään meitä lapsia, joita oli kuusi. Avioiduttuani 19-vuotiaana silloinen mieheni alkoi ryypätä avioliiton alkuaikoina ja oli hyvin väkivaltainen. Olin vähällä kuolla yhden hakkaamisen seurauksena. Onneksi otin avioeron ja sain mitä ihanimman miehen, joka ei koskaan edes yrittänyt hakata eikä edes uhannut. Edellisestä liitosta olevat lapseni saivat viimein ihanan isän, joka rakasti heitä yhtä paljon kuin omiaan. Väkivalta on usein humalan aiheuttama ja se on ikävää lasten kannalta. Olemme kuitenkin selviytyneet hyvin kokemuksista lasten kanssa. Kaikilla on hyvä elämä nyt.
-Nollo
Minut on pahoinpidelty vuonna 2005 ja sain vakavan aivovamman. Olin puoli vuotta sairaalassa. Minun piti opetella kävelemään ja puhumaan uudelleen. Pahoinpitelijä oli mustasukkainen miesystäväni. Olin kolme vuotta hänen kanssaan erottuani väkivaltaisesta avioliitosta. Vankeutta pahoinpitelijälle tuli 1,5 vuotta.
-tuutikki
Minut on yritetty tappaa kaksi kertaa. Lähestymiskielto toimi ja rauettuaan hän oli taas oven takana. Helvettiä kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Vielä on oikeuden päätökset kesken ja korvaukset saamatta. Jaksan odottaa ja tulen myös saamaan ne. Näin olen päättänyt. Puhelimeen en vastaa kuin tuntemilleni.
-yritetty tappaa
Rakkain satutti rakkaimpiaan. Odottaessani kolmatta lastani, mieheni tönäisi minut, viimeisillä kuukausilla raskaana olevan vaimonsa ja lasteni äidin vatsa edellä päin seinää lastenhuoneessa, jossa kaksi lastani olivat näkemässä tilanteen. Olivat niin pieniä, eivät ymmärtäneet näkemäänsä, ihmettelivät miksi äiti itki ja isä oli niin vihainen. Syyksi riitti pesemättömät tiskit. Onneksi estin käsilläni vatsaa suojaamalla pahimmat iskun sikiötä kohtaan. Väkivaltainen suhde kesti tämänkin jälkeen kahdeksan vuotta jatkaen tönimistä, uhkailua, lyömistä, heittelyä, vähättelyä, toisia naisia... En alistunut, hain eroa. Hän haki uuden suhteen ja jätti minut ja lapset. Koskaan en pelännyt suoranaisesti, olin vahva ja kapinoin. Suojelin itseäni ja lapsia. Olen nyt eronnut, onnellisessa avioliitossa, mutta edelleen ex- kumppanini yrittää hallita lasteni, sähköpostin ja tekstiviestien kautta minua ja meitä. Viimeisin viesti tuli eilen ja erostamme on 14 vuotta aikaa.
-arvokas
On poikani (repinyt hiuksista ja uhannut keittiöveitsellä) ja mieheni (ainakin painanut patjalla ja vääntänyt ranteista).
-niin
Silloinen miesystäväni oli juonut liikaa, meille tuli riitaa ja sitten hän läpsäytti minua. Hän käyttäytyi uhkaavasti ja rikkoi puhelimeni, kun yritin soittaa apua. Hän uhkasi rikkoa myös silmälasini, ilman niitä olen puolisokea. Seuraavana päivänä hän pyysi anteeksi. Nyt hän asuu toisessa maassa ja olemme satunnaisesti yhteydessä Skypessä. Tämän tapauksen vuoksi en halua mennä tapaamaan häntä.
-jasmin
Olin naimisissa narsistin kanssa. Hän vie itsetuntoni niin pohjamutiin, että minusta ei ollut lopulta jäljellä kuin tyhjä kuori. Koko persoonallisuuteni katosi. En pystynyt enää pitämään puoliani saati lähtemään suhteesta. Lopulta masennuin niin, että jouduin turvautumaan sairaalahoitoon. Siellä minua autettiin niin, että pääsin miehestä eroon. Olen ikuisesti kiitollinen päteville lääkäreille hoitajille ja terapeuteille siitä, että heidän avullaan sain sieluni takaisin.
-tassu
Olen joutunut aikanani avopuolisoni pahoinpitelemäksi. Mies oli sen verran ”fiksu” että ei lyönyt nyrkillä, joten minusta ei ulkoisesti nähnyt, että olen kokenut väkivaltaa. Mies repi pitkistä hiuksistani, heitteli edes takaisin makuuasennosta istumaan. Niskani vioittui ja olenkin tästä tapahtumasta alkaen kärsinyt niskasäryistä. En soittanut poliisia tilanteeseen, en uskaltanut. Fyysinen pahoinpitely ei jatkunut, mutta henkinen pahoinpitely jatkui viikkoja. Onneksi mies älysi lähteä pois asunnosta ja sain elämäni pikkuhiljaa kasaan. Miehen aiheuttamat henkiset vammat veivät kuukausia toipua, oma itsetunto ja omanarvontunto oli miinuksen puolella ja luottamus vastakkaista osapuolta kohtaan meni pitkäksi aikaa. Tämän tapauksen jälkeen vannoin, ettei yksikään ihminen lyö minua ilman seurauksia. Väkivaltaiseen suhteeseen, oli kyseessä henkinen tai fyysinen pahoinpitely, ei pidä jäädä. Aina löytyy keinoja kasvattaa oma itsetunto takaisin, vaikka se viekin aikaa.
-Kertte
Olen kohdannut fyysistä sekä henkistä väkivaltaa usealta taholta isästä puolisoon ja ventovieraisiin. Olen antanut kaikille anteeksi.
-heta
15 vuotta olen joutunut kärsimään henkisestä väkivallasta. Se on ollut sellaista, että välillä on seesteistä ja tasaista vaihetta, toisinaan se on ollut hyvin räjähtävä kausi. On täytynyt harkita miten puhuu, miten käyttäytyy. Uskallanko olla vastaan jostakin asiasta. Juuri vastaan sanomisessa on juuri tullut niitä räjähtäviä kausia. Tämä on ollut henkistä lähisuhdeväkivaltaa.
- Mummeli 60
Seurustelin miehen kanssa joka oli humalassa todella väkivaltainen. Loppui lyhyeen.
-lena
On – suhde jatkuu edelleen, olen kokenut henkistä väkivaltaa eikä kiusaajani ymmärrä tehneensä mitään pahaa minulle.
-nimetön
Alkoholismi alkaa hiipien. Olin viisi vuotta aviossa kiinteistönvälittäjän kanssa. Suuret setelitkään eivät sovi kaikille. Kun mies sai tehdyksi kaupan, palkkio tuli kertaluontoisena, näennäisesti iso summa. Se meni miehelle päähän, sitähän piti juhlia joka kerta kavereiden kanssa. Niitä kavereita piti ostaa kapakkakierroksilla. Alkuun hän oli vain hilpeä humalainen kotiin tullessaan, mutta kun suhdanteet muuttuivat, rahaa ei tullutkaan entiseen malliin. Viinaa piti saada ja kiukuttelu alkoi saada väkivaltaisia muotoja. Mihinkään ei voinut luottaa, minkä hän lupasi hoitaa. Viimeinen pisara oli haastemies ovella, joka ilmoitti häädöstä. Herra oli jättänyt puolen vuoden vuokrat maksamatta. Minä ostin ruoan, maksoin päivähoitomaksut ynnä muut juoksevat menot. Kun näytin hänelle haasteen, vastaus oli: mitä valittamista sinulla on? Kattohan sinulla on ollut pääsi päällä, maksettu tai maksamaton, mitäs eroa sillä on? Helpotus oli suunnaton, kun sain eron hänestä.
-Suleima
Ex-mies, edesmennyt nyt, pahoinpiteli säännöllisesti ja aina annoin anteeksi. Sitä ajatteli, että kun on naimisiin mennyt, niin ristinsä pitää kantaa. Sitten se toistui ja toistui viikoittain, kunnes sitten kerran kun tuli tappouhkaus, lähdin ”karkuun” viimeisen kerran. Otin lapsen syliin ja silloin mentiin. Ei enää ikinä semmoista, mieluummin ilman miestä.
-yksi niistä monista aviovaimoista