Siinä missä luokkatoverit omaksuivat lukutaidon helposti, kirjaimet taipuivat Helin silmien edessä sikin sokin.
Heli istuu ylioppilaskirjoituksissa jännittyneenä penkissä ja rustaa Saksan ainetta. Opettaja odottaa tunnolliselta oppilaaltaan vähintään C:n arvosanaa. Heli yrittää vastata kaikin keinoin haasteeseen.
Kokeen tulokset romuttavat tavoitteen kertaheitolla. Heli on tulkinnut aineen otsikon väärin, ja teksti ei vastaa lainkaan tehtävänantoa.
Tällaisia haasteita kouluaika toi lukihäiriöisen Helin eteen.
− Olin peruskoulussa kiltti ja hiljainen oppilas. Huomasin jo varhain, ettei lukeminen sujunut minulta kuten muilta. Opin vasta kolmannella luokalla lukemaan kunnolla, Heli kertoo.
Mikäli Helillä olisi ollut tuolloin oppimisvaikeuksista samat tiedot kuin nykyään, hän olisi saanut diagnoosin jo puolivuotiaana.
− En kontannut vauvana lainkaan. Nykyään tiedetään, että konttaamattomuudella on yhteys lukivaikeuteen tai oppimivaikeuksiin.
Laiskan maineessa
Lukihäiriön vuoksi vieraiden kielten opiskelu osoittautui Helille haastavaksi.
− En erota äänteitä, kun joku puhuu. Tämä vaikeutti englannin, ruotsin ja saksan opiskelua. Esimerkiksi sanaston opettelu oli hirveän työlästä, Heli muistelee.
Heli sai kieltenopettajien keskuudessa laiskan maineen. Kahdeksannella luokalla eräs opettaja totesi, että lukiossa tiedossa on ongelmia, jos Heli ei ala keskittyä.
− Kukaan opettajista ei epäillyt, että kärsisin oppimisvaikeuksista, sillä onnistuin saamaan kovalla työllä hyviä arvosanoja. 80-luvulla ei ollut ylipäätään tietoa lukihäiriöistä samalla tavalla kuin nyt.
Asenteissa korjaamisen varaa
Lukihäiriö ei ole sittemmin estänyt Heliä suorittamasta kolmea tutkintoa ja työskentelemästä muun muassa toimittajana. Ensimmäisinä työvuosinaan toimittajana Heli piti haasteensa visusti omana tietonaan. Lopulta lukihäiriö paljastui työpaikalla.
− Esimieheni tiedusteli, että käynkö psykologilla ja olenko parantunut jo, Heli kertoo esimerkkinä asiattomista kommenteista.