Lue yleisön kommentteja!
Kysyimme tiistaina, millä Suomi nousee. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että yritystoimintaa pitäisi helpottaa.
− Ensimmäiseksi laitetaan verottaja kuriin. Verovirastossa kuulemma juodaan pullo shampanjaa joka kerta, kun saadaan yritys konkurssiin. Ällöttävää! Sen jälkeen päättäjiksi yritystoiminnan tuntijoita, jotka eivät ole korruptoituneet ay-liikkeen käskyläisiksi, vaan aidosti tuntevat yritystoiminnan sudenkuopat. Sitten lopultakin "pekkaset" pois, idioottimaista maksaa työajasta, jota ei tehdä. Kiinalaisilla ei varmaan ole moista etua, kirjoitti nimimerkki Nea.
− Sillä, että jokainen ajattelisi enemmän sydämellään kuin järjellä, ottaisi toiset huomioon, ja ajattelisi kuluttamista niin, että hankkisi vain tarpeellista ja mieluusti kotimaista, ehdotti nimimerkki leenukka.
− Sillä että kääritään hihat ja aletaan hoitaa asioita järjen kanssa. Pois poliittinen peli, se ei auta yhtään ketään, eikä se, että jauhetaan puoli vuotta kuka pari vuotta sitten tuki ja ketä. Vähennetään puoluemäärä neljään ja viisikymmentä edustajaa pois eduskunnasta. Missä suuremmassakaan maassa on näin monta puoluetta? kirjoitti nimimerkki työllä.
− Nokialla on meidän veromaksajien rahoja. Niistä voidaan jakaa yhteiseen pesään, tuumasi nimimerkki Pertti.
Uusimmat
-
20:22
MTV seuraa: Kärkimies Kalle Rovanperä ajoi pohja-ajan! Elfyn Evans suhtautui epäonneensa huumorilla
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:14
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – Lasse Kukkoselta iso linjaus heti kärkeen
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:01
Oliver Helander puhkaisi 80 metrin rajan
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
18:51
Leijonien Valtteri Puustiselle uusi NHL-sopimus
-
18:49
Junaturma Argentiinassa, kymmeniä loukkaantui
-
18:40
Kommentti: Hyvästit vilpittömän riemun laulukilpailulle – Euroviisut on tänä vuonna Israelin sotatoimet hyväksyvä farssi
-
18:31
Tshekin ennätysnainen aikoo hurrata avoimesti Leijonille: "Siitä tulee kuumottavaa"
-
Lataa lisää