Los Angelesin ensihoitajia on kielletty kuljettamasta koronapotilaita täynnä oleviin sairaaloihin potilaita, joiden mahdollisuudet selvitä ovat heikot. Lisäksi lisähapen käyttöä on kehotettu säännöstelemään voimakkaasti, jotta sitä riittäisi mahdollisimman monelle.
Ensihoitajien ei enää pidä kuljettaa sairaaloihin esimerkiksi sellaisia sydänkohtauksen saaneita potilaita, joita ei ole saatu elvytettyä ennen sairaalaan tuomista.
Kalifornia selvisi hyvin koronapandemian ensimmäisestä aallosta, mutta viimeisen viikon aikana osavaltiossa on rekisteröity yli kaksi kertaa niin paljon koronatartuntoja kuin missään muussa osavaltiossa.
– Monet sairaalat ovat kriisissä, ja niiden on pakko tehdä hyvin raskaita päätöksiä potilaiden hoidosta, sanoi Los Angelesin piirikunnan terveyspalvelujen johtaja Christina Ghaly.
Koronatartuntojen määrä Yhdysvaltain väkirikkaimmassa osavaltiossa on tuplaantunut runsaassa kuukaudessa noin 800 000:een. Joka viides koronatesti on nykyisin positiivinen.
– Käyrän jyrkkä kasvu ja sen vaikutukset terveydenhuoltojärjestelmäämme, terveydenhuollon henkilökuntaan ja kaikkiin niihin ihmisiin, joista välitämme, ovat pelottavia, sanoi piirikunnan terveyspalvelujen johtoon kuuluva Barbara Ferrer.