Lomat palauttivat uskon asuntokauppaan
Mielialat asuntomarkkinoilla ovat jo jonkin aikaa olleet odottavat. Asiantuntija-arviot ja spekulaatiot kaupankäynnin hidastumisesta ja hintojen kääntymisestä jopa laskuun, ovat lisänneet epävarmuutta asuntojen myyjien ja ostajien keskuudessa.
Myös Tilastokeskuksen kuluttajabarometri enteili vielä heinäkuussa asunnonostoaikeiden hiipumista. Mikäli barometriin on uskominen, niin usko asuntokaupan mielekkyyteen näyttää kuitenkin palanneen kesälomien jälkeen. Elokuussa yli 7 prosenttia kotitalouksista ilmoitti olevansa aikeissa ostaa asunnon vuoden sisällä. Heinäkuussa vastaavia suunnitelmia oli vain 4,5 prosentilla kotitalouksista.
Edellisen kanssa loogisesti myös lainanottoaikeet ovat kesän lopulla selvästi lisääntyneet. Kun heinäkuussa 12 prosenttia kotitalouksista suunnitteli lainan ottamista vuoden sisällä, elokuussa heidän osuutensa oli noussut jo yli 14 prosenttiin. Kaikkiaan 57 prosenttia kotitalouksista piti ajankohtaa vähinäänkin melko hyvänä lainan ottamisen kannalta - korkojen jatkuvasta noususta huolimatta.
Suomalaisten halu satsata sisustukseen jatkuu kuukaudesta toiseen. Elokuussa yli 45 prosenttia kotitalouksista ilmoitti aikovansa käyttää rahaa sisustamiseen lähimmän puolen vuoden aikana. Asuntojen remonttiaikeet sen sijaan hieman hiipuivat. Elokuussa vajaat 23 prosenttia kotitalouksista kaavaili remontin tekemistä puolen vuoden sisällä, heinäkuussa heidän osuutensa oli yli 26 prosenttia.
Lähiviikot näyttävät, piristyykö asuntokysyntä kuluttajabarometrin ennakoimalla tavalla, vai onko sittenkin kyseessä hetkellinen tilastollinen häiriö asuntomarkkinoilla.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
07:30
Tommi Hallman, 24, löi kaiken likoon ja lähti Yhdysvaltoihin – entinen ura päättyi karmeaan tälliin: "Luulin, että tie menee suoraan"
-
07:17
Jesse Joroselle karu virhe: Katso voiton ratkaissut osuma
-
07:12
Pula miehistä riivaa Ukrainan puolustustaistelua Donetskissa
-
07:01
Pippa Laukka toteutti pitkäaikaisen haaveensa: "Toivottavasti muutun mökkihöperöksi"
-
06:55
Junaliikenne on palautunut jälleen normaaliksi perjantain myöhästymisten jälkeen
-
06:51
CNN: YK kieltäytyi Israelin pyynnöstä siirtää rauhanturvaajia Libanonin rajalta – mukana suomalaisia rauhanturvaajia
-
06:49
Suomalaisnuorten huumeiden käytössä iso muutos: "Kuolemien estämiseksi ei tehdä juuri mitään"
-
06:45
Red Bull -pomo liehitteli George Russellia, raivo repesi – nyt tuli totaalikäänne
-
06:35
Kaikki vatsarasva ei ole yhtä epäterveellistä – tällä keinolla parannat kehon rasvan laatua
-
06:16
Perämoottorivarkaat paljastavat, miten varastetun tavaran kauppaa käydään: "Koskaan ei saa heti rahaa"
-
05:48
Itämeri hohkaa yhä jopa yli 15-asteisena: Ennustaa erikoista tai hurjaa talvea Suomeen
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
Lataa lisää