Pieni brittityttö kuoli saatuaan suositusta turistikohteesta vatsataudin. Tyttö lomaili perheensä kanssa Turkissa vain päiviä ennen kuin rajut oireet alkoivat.
Kaksivuotias Allie Birchall sairastui E. coli -infektioon lomailtuaan perheensä kanssa luksushotellissa Turkissa. Sairaus on useimmissa tapauksissa vaaraton, mutta johti tällä kertaa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen, uutisoi 7NEWS.
Allie menehtyi 3. elokuuta eli lähes kaksi viikkoa sen jälkeen, kun perhe oli palannut Turkista kotiin.
– Allie oli niin kaunis ja iloinen tyttö. Sydämemme ovat kerta kaikkiaan särkyneet. Emme voi vieläkään uskoa, että hän on poissa, tytön äiti Katie Dawson sanoo.
Äiti huolissaan lomakohteen hygieniasta: Altaassa ulostetta
Katien mukaan koko perhe oli kärsinyt lomalla rajuista vatsaoireista, kuten krampeista ja ripulista. He olivat lähteneet 10 päivää kestäneelle pakettimatkalle 12. heinäkuuta.
Perhe oli ollut huolissaan hotellinsa hygienian tasosta. Katien mukaan uima-altaassa oli ollut ulostetta, eikä ruokia kypsennetty kunnolla.
– Elämässämme ja sydämissämme on nyt valtava aukko. Ikävöimme häntä suuresti. Hänen ei olisi pitänyt kuolla. Hänellä oli niin paljon annettavaa, Katie sanoo.