Mainos

Lisävaroja luvassa rakennusperinnön hoitoon

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden asuinrakennusten kunnostamiseen on luvassa ensi vuonna lisävaroja, jos eduskunta hyväksyy ensi vuoden budjettiesityksen. Alueelliset ympäristökeskukset saavat ensi vuonna myöntää avustuksia asuinrakennuksille rakennusperinnön hoitoon yhteensä 1 500 000 euroa. Avustukset myönnetään Valtion asuntorahaston varoista.

Avustusta myönnetään yksityisille omistajille, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille.Tukea myönnetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden asuinrakennuskohteiden tai asuinkäyttöön kunnostettavien kohteiden ja niiden lähiympäristön kunnossapitoon, suojeluun sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin, kerrotaan ympäristöministeriöstä.

-Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset esiintyvät yleensä kuntien tekemissä kartoituksissa, tai ne on jo valmiiksi asemakaavalla suojeltuja. Avustusta on myös mahdollista saada, jos rakennus muuten todetaan kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi, selvittää vanhempi hallitussihteeri Satu-Kaarina Virtala ympäristöministeriöstä.

Rakennusperintöä ei ole hänen mukaansa sidottu aikaan. Esimerkiksi rintamamiestalot luetaan jo kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi rakennuksiksi.

-Avustusta ei ole tarkoitettu asuinmukavuuden lisäämiseen vaan kulttuurihistoriallisen arvon ylläpitämiseen, Virtala lisää.

Alueelliset ympäristökeskukset myöntävät edelleen rakennusperinnön hoitoavustusta myös muille kuin asuinrakennuksille. Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi. Näihin tarkoituksiin budjettiesityksessä on varattu 850 000 euroa.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.