Kesän tullessa kukat vaihtuvat entistä puutarhamaisemmiksi. Kukkakimppuja ja -asetelmia ei kahlita enää tiiviiksi palloiksi, vaan ne saavat rönsyillä valtoimenaan. Tämän kesän kukat loistavat valkoisen, pinkin ja vihreän sävyissä!
Kesä näkyy selvästi kukkakaupan hyllyillä. Talven kukat, kuten tulppaanit, ovat nyt historiaa ja tilaa tehdään upeille ja näyttäville kesäkukille.

– Hortensiat ja pionit ovat kesän suosittuja kukkia. Niiden suosio kasvaa kesästä toiseen. Pionit ovat nyt parhaimmillaan aina heinäkuun puoleenväliin saakka, floristihortonomi Tiina Koskinen Runebergin Kukasta kertoo.
Kesäkimpuissa ei kainostella koossa, ne saavat olla ihanan runsaita ja reheviä ja sidonta kevyttä. Yhdessä kimpussa voi olla kymmenenkin erilaista kukkaa. Kukka-asetelman kruunaavat vihreät ja kevyet yksityiskohdat.
– Esimerkiksi poimulehti tuo kevyttä vastapainoa.












