Lily Allen: Laihimmillani olin onneton
Brittien laulajatähti Lily Allen myöntää Glamourin haastattelussa tuntevansa itsensä toisinaan rumaksi. Uusi poikaystävä muistaa kuitenkin kehua Allenia maailman kauneimmaksi naiseksi.
Lily Allen on tullut tunnetuksi räväkkänä pop-laulajana, joka laukoo mielipiteitään saaden itsensä helposti otsikoihin. Nyt tähti tuntuu rauhoittuneen.
Allen onkin ilmoittanut siirtyvänsä musiikista muihin hommiin. Hän on perustamassa kahta vintagevaateliikettä yhdessä siskonsa Sarahin kanssa.
Lily Allen, Kuva: Getty Images/Gareth Gattermole
Lily Allen, Kuva: Ian Gavan, Getty Images
Tähti aikoo keskittyä myös perhe-elämään. Ystävät ihmettelevät jo nyt, miksi entinen bilehile viihtyy työpäivän jälkeen vain kotioloissa. Allenin mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä sisimmässään hän on aina ollut koti-ihminen. Rinnalle on löytynyt uusi rakas, Sam Cooper, 44.
– Olen onnellisempi kuin koskaan. Yhtäkkiä tiedän kuka olen. Sam antaa minulle itsevarmuutta ja tiedän, että voin tukeutua häneen, kun ennen tunsin itseni todella yksinäiseksi. Aikaisemmin tunsin taistelevani koko muuta maailmaa vastaan, mutta en enää, Allen paljastaa.
Allen on ollut yhdessä poikaystävänsä kanssa viime kesästä asti. Suhde on tuore, mutta Allen haaveilee jo yhteisestä lapsesta.
– Olen suunnitellut saavani lapsen seuraavana vuonna. Ihmiset ovat lopettaneet musiikin ostamisen, joten ainut keino saada rahaa on keikkailla. En kuitenkaan aio tehdä sitä lapsen kanssa, tähti sanoo.
"Olen pyöreä"
Allen ei aio vetäytyä täysin pois parrasvaloista. Hän saa jatkuvasti kutsuja erilaisiin gaaloihin, joissa hänet on palkittu useaan otteeseen. Tähti myöntää, että jatkuva palkitseminen alkaa jo puuduttaa.
– Nautin palkintojen saamisesta, mutta se tuntuu hyvin kaupalliselta ja pinnalliselta. Kun palkinto tulee yleisöltä, se merkitsee minulle enemmän, tähti sanoo.
Lily Allen, Kuva: Getty Images, Dave Hogan
Elämä julkisuudessa ei ole aivan mutkatonta. Allen paljastaa lukevansa hänestä kirjoitetut jutut ja myöntää loukkaantuvansa, kun ihmiset kommentoivat häntä ilkeään sävyyn.
– Se saa minut ajattelemaan, että olen lihava ja ruma, Allen kertoo.
Elämä parrasvaloissa saa myös tarkkailemaan omaa vartaloaan tavallista enemmän.
– Viime vuonna olin laihempi kuin koskaan, mutta hyvin onneton. Kauneuden ideaali on tämä moderni korkeaposkipäinen tyyppi, ja itse olen enemmän pyöreä, tähti selittää.
Allen sanoo, että on sujut itsensä kanssa, mutta ei tunne itseään kauniiksi.
– Poikaystäväni sanoo minulle kuitenkin päivittäin, että olen maailman kaunein nainen, Allen iloitsee.
Pikkukuvat suurenevat klikkaamalla.
Teksti: MTV3/Helmi
Lähde: Glamour
Kuvat: Getty Images
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää