Leonardo DiCaprio joutui kovan painostuksen alle liittyen Titanic-elokuvan kiisteltyyn päätökseen.
Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon uudessa Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa näyttelevää Leonardo DiCapriota tentattiin miehen ikonisesta roolista Titanic-elokuvassa.
Titanicin lopussa DiCaprion näyttelemä Jack-hahmo ei mahdu vedessä kelluvan, melko suuren oven päälle rakastajansa Rosen kanssa. Veteen jäänyt Jack kuolee lopulta kylmyyden seurauksena ja elokuvan fanit ovat vuosikymmenten ajan pohtineet, olisiko Jack sittenkin mahtunut oven päälle ja näin ollen saattanut selviytyä.
DiCaprio osallistui Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan tähtien kanssa lehdistötilaisuuteen, jossa häneltä kysyttiin faneja pitkään puhuttanut kysymys. Tarantinon uudessa elokuvassa Sharon Tatea esittävä Margot Robbie tarttui kysymykseen oitis.
– Voi ei, mietin myös samaa. Muistan itkeneeni silmät päästäni, kun olin pieni, Robbie sanoi.
– Minulla ei ole kommentoitavaa, DiCaprio totesi kylmästi.
Vaikka DiCaprio ei ollut halukas antamaan omaa näkemystään Jackin kohtalosta, oli hän valmis heittämään aiheesta huulta. Robbie jatkoi aiheen parissa ja kutsui päätöstä yhdeksi viimeaikojen suurimmista elokuvakohuista.

