Lentoturmapaikalle lähti kiireellä lähes 20 pelastusyksikköä, vaikka vain muutamalle oli tarvetta – hätäkeskusten Erica-järjestelmän käyttöönotto on tuonut mukanaan uusia ongelmia, mutta missä on vika?

Poliisin kiirevalmiusajat ovat heikentyneet 1:37
Video: Poliisin kiirevalmiusjaat ovat heikentyneet. Poliisin mukaan syynä ovat osittain Erica-järjestelmän ongelmat.

Valtakunnallinen Erica-hätäkeskusjärjestelmä on otettu käyttöön ympäri Suomea viimeisen 12 kuukauden aikana. Tämä on näkynyt ajoittaisina ongelmina, etenkin ylivarautumisena kiiretehtäviin poliisi- ja pelastustoimessa. Hätäkeskuslaitokselta linjataan tiukasti: ongelma ei johdu itse Erica-järjestelmästä.

Rikostilastot paljastavat karun faktan: poliisi pääsee kiireisissä tehtävissä paikan päälle nyt keskimäärin hitaammin kuin vuosi sitten. Myös kiireisten tehtävien määrä on kasvanut.

Poliisin tiedotteen mukaan tilanne johtuu todennäköisesti osaltaan uuden hätäkeskusjärjestelmä Erican käyttöönotosta.

Uusi järjestelmä vaikuttaa myös pelastuslaitoksen toimintaan. Kun Pirkanmaan pelastuslaitos sai viime viikolla hälytyksen lentoturmasta Pirkkalassa, paikalle lähdettiin kiireesti peräti 19 yksikön voimin.

Tilannekuva paljastui tarkemmin lähdön jälkeen: ultrakevyt lentokone oli tippunut kiitoradan viereiselle viheralueelle. Onnettomuudessa menehtyi noin 50-vuotias lentäjä, mutta tätä suuremmat väkijoukot eivät olleet uhattuina.

Paikan päälle ilmestyivätkin lopulta päivystävä palomestari, viisi pelastuslaitokselta matkannutta sekä kaksi lentoaseman omaa pelastusyksikköä. Suuri osa 19:sta liikkeelle lähteneestä yksiköstä käänsi pyöränsä jo matka aikana.

Kysymys kuuluukin: olisiko yli kymmenkunnan turhaan liikkeelle lähteneen yksikön aikaa voinut käyttää paremmin – vähemmän kiireellisiin tehtäviin?

– Tämähän se ongelma on. Tietysti meidän kaikkien viranomaisten resurssit ovat rajalliset, viestipäällikkö Jari Nieminen Pirkanmaan pelastuslaitokselta vastaa.

"Tämä on pienempi paha kuin alivarautuminen"

Yksi Erica-hätäkeskusjärjestelmän keskeisistä ominaisuuksista on aiempaa vahvempi ohjaus. 

Aiemmin hätäkeskuksessa hätäpuhelun vastaanottanut päivystäjä käytti enemmän omaa harkintavaltaansa määritellessään, minkälainen riski kussakin hätätilanteessa vallitsee. Nykyisin toimintaa ohjaa Erica-järjestelmän riskinarviotyökalu.

Mikäli järjestyksenvalvoja ottaa kiinni henkilön ja tämän taskusta löytyy esimerkiksi puukko, teräasekriteeri voi täyttyä ja poliisitehtävästä tulla kiireinen, vaikka puukko oltaisiinkin jo otettu pois eikä tilanteessa olisi muutakaan akuuttia uhkaa.

Myös pelastuslaitoksen Niemisen mukaan nykytilanteessa hälytysvasteet – paikalle lähetettävien yksiköiden määrät – voivat olla tositilanteisiin nähden ajoittain "suurehkoja".

– Täytyy aina muistaa, että tämä on tietysti pienempi paha kuin alivarautuminen. Kun saamme lisätiedot tilanteesta, voimme heti pienentää hälytysvastetta, Nieminen sanoo.

Pirkkalan tapauksessa vastetta kevennettiin heti, kun tilanne ja pudonneen lentokoneen kokoluokka kävivät selviksi.

– Meillä on toki myös jatkuva puheyhteys hätäkeskuksen ja meidän pelastustoiminnan johtajien välillä, missä voidaan nopeasti konsultoida, mitä lähetetään, Nieminen muistuttaa.

"Harhaluulo tai tornihuhu liikkuu, että Erica aiheuttaa sitä ja tätä"

Ongelma ei ole yhdentekevä. Poliisi ja pelastuslaitos joutuvat väistämättä jatkuvasti sysäämään osan tehtävistään vähemmän kiireellisiksi B- tai C-luokan tehtäviksi. Jos kiireellisiin A-tehtäviin lähetetään liikaa yksiköitä, B- ja C-tehtävät saavat odottaa.

Jokainen rikospaikalla tai onnettomuustilanteessa ollut tietää, että hädän hetkellä viranomaisten toivoisi saapuvan paikalle mahdollisimman pikaisesti.

Uudet haasteet eivät kuitenkaan ole itse Erica-järjestelmän syytä, sanoo operatiivisen yksikön päällikkö Juha-Veli Frantti hätäkeskuslaitokselta.

– Harhaluulo tai tornihuhu liikkuu nyt siitä, että Erica järjestelmänä aiheuttaa sitä ja tätä. Järjestelmä sinänsä ei ole aiheuttanut tätä, Frantti sanoo.

Hätäkeskuslaitos: Määrittelyt aiheuttavat ongelmia

Mitä hätäpuhelua vastaanottava päivystäjä oikeastaan tekee? Kun kansalainen kertoo vallitsevasta hätä- tai rikostilanteesta, päivystäjä vastaa Erica-järjestelmän tilanteesta kysymiin kysymyksiin. Sen, minkä kriteerien täyttyessä tehtävästä tulee kiireellinen, ovat määritelleet poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon edustajat.

Samat tahot ovat myös itse määritelleet sen, minkälainen vaste vaikkapa "keskisuurelle liikenneonnettomuudelle" tai "suurelle vaarallisen aineen onnettomuudelle" on asetettu. Tämä määrää lopulta sen, kuinka monta yksikköä paikalle liikkuu.

Seuraukset johtuvatkin Frantin mukaan ennemminkin näistä määritelmistä kuin itse Erica-järjestelmästä.

– Tätä logiikkaa ei välttämättä ole myöskään toimialojen sisällä niin hyvin tiedostettu. Saattaa olla, että joku yksittäinen virkamies saattaa antaa mielipiteenään kommentteja logiikkaa tuntematta, Frantti sanoo.

– Muun muassa poliisihallituksen edustajan kanssa olemme hyvässä yhteistyössä käymässä läpi kaikki poliisitehtävät, ja löytyneisiin epäkohtiin tullaan puuttumaan, Frantti lupaa.

Pääsuunnittelija: "Emme usko, että kone olisi ihmistä parempi"

Järjestelmän pääsuunnittelijana Insta DefSec Oy:lla vuosina 2010–2015 toiminut Aapo Koski korostaa, että Erica-järjestelmä on suunniteltu vain avustamaan hätäkeskuspäivystäjää.

Erica-järjestelmän yhtenä tarkoituksena on Kosken mukaan tasapäistää toimintaa: vaikka vuorossa oleva päivystäjä olisikin kokematon tai väsynyt, järjestelmä ehdottaa määrättyihin kriteereihin perustuvaa toimintamallia. 

– Emme usko, että kone olisi missään nimessä ihmistä parempi tekemään ratkaisuja. Jos paniikissa oleva ihminen soittaa hätäkeskukseen, ei kone pysty arvioimaan, onko tämä oikea hätä vai ei, onko tilanne todellinen vai kuviteltu, Koski sanoo.

Erica vaatii päivystäjältä tarkkaavaisuutta

Lopulta kaiken ytimessä onkin hätäkeskuspäivystäjän harkintavalta.

Saako päivystäjä nykytilanteessa poiketa Erican ehdotuksesta, mikäli yhtä ihmistä koskevan onnettomuuden pariin ollaan lähettämässä liki kahtakymmentä yksikköä?

Itse järjestelmässä tämä ei ole mahdollista. Päivystäjä ei voi teknisesti itse vaihtaa Erican tilanteelle tarjoamaa kiireellisyysluokkaa tai lähetettäviä yksiköitä.

Mikäli Salossa tapahtuneen onnettomuuden pariin ollaan lähettämässä ambulanssia Rovaniemeltä, päivystäjän pitää kuitenkin itse ymmärtää olla yhteydessä ensihoidon kenttäjohtajaan ja ilmoittaa asiasta.

– Päivystäjän tulee havaita se, että tässä on jotain ihmeellistä, ja ilmoittaa kenttäjohtajalle. Silloin ei tehdä hälytystä, joka on täysin järjenvastainen, Frantti sanoo.

Uusi järjestelmä vaatii päivystäjiltä tässä suhteessa tarkkaavaisuutta. Toistaiseksi ilmenneet ongelmat ovatkin kenties osaltaan johtuneet siitä, että uusi järjestelmä asettaa päivystäjille uusia vaatimuksia.

Frantti kuitenkin muistuttaa, että ilmenneet ongelmatilanteet ovat vain murto-osa hälytyksistä, joissa Erica on ollut apuna.

– Uusi järjestelmä vaatii uuden järjestelmän kehittämistoimet, ja sitä tässä tehdään yhteistyössä, Frantti vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat