Lennätkö useamman kentän kautta? Erikseen ostetut liput riski jatkolennon kannalta

jatkolento
Uudelleenreititys on peruuntumistilanteessa lentoyhtiön velvollisuus, jos matkustajan lennot ovat samalla lipulla.Lehtikuva
Julkaistu 15.03.2015 15:02
Toimittajan kuva

Piia Turunen

piia.turunen@mtv.fi

Jos jatkolennolle ei ehdi esimerkiksi myöhästymisen takia, liput on hyvä olla ostettu samalla varauksella eikä erikseen.

– Lentomatkustajan oikeudet lennon peruuntuessa riippuvat siitä, onko lennot ostettu samalla lipulla. Jos esimerkiksi Helsinki-Tukholma-Berliini-lennot ovat saman lipun alla ja ensimmäinen Helsinki-Tukholma-väli peruuntuu, niin matkustaja voi vaatia, että lentoyhtiö uudelleenreitittää hänet määränpäähän eli Berliiniin, Euroopan kuluttajakeskuksen lakimies Saija Kivimäki sanoo.

Jos on ensin ostanut Helsinki-Tukholma-lennon ja sitten kokonaan erillisellä varauksella ja lipulla Tukholma-Berliini-lennon, asia ei olekaan yksiselitteinen.

– Matkustajalla on kyllä oikeus saada uudelleenreititys Tukholmaan, mutta lentoyhtiön ei pidä uudelleenreitittää häntä seuraavalle jatkoyhteydelle eli Berliiniin asti.

– Jos liput erikseen ostanut menettää Tukholma-Berliini-reitin, hän ei myöskään välttämättä saa lentoyhtiöltä rahoja takaisin. Esimerkiksi lakko on lentojen peruuntumisen syynä sellainen, että vahingot voivat jäädä korvausvastuun ulkopuolelle, Kivimäki toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Matkailu