Leipäjonot eivät lyhene: Ruoka-apua tarvitsevissa nyt perheitä, eläkeläisiä ja korkeasti koulutettuja

Köyhille jaettavat elintarvikkeet saadaan lahjoituksina. Lehtikuva

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu (Päivitetty )

    Leipäjonot ilmestyivät katukuvaan 1990-luvun laman myötä. Siitä asti ne ovat olleet tärkeä osa sosiaaliturvan ulkopuolista avustustoimintaa, eikä niiden tarve ole ainakaan vähenemään päin.

    Ruoka-avun tarjoaminen on vakiintunut, ja sitä jakavia toimipaikkoja on useimmissa Suomen kunnissa. Ruokajonoissa asioi vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä.

    Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca teki viime vuonna tutkimuksen Espoon, Helsingin ja Vantaan ruoanjakelupaikoista. Suurin osa kyselyyn vastanneista kävi ruoka-avussa säännöllisesti ja lähes kaikki kokivat sen välttämättömäksi.

    – Suurin osa jonottajista on yli 46-vuotiaita. He ovat eläkeläisiä tai työttömäksi jääneitä, joille työllistyminen on vaikeaa, erikoistutkija Saija Turunen kertoo.

    Leipäjonoissa käy myös jonkin verran työssäkäyviä, joiden tulot eivät kuitenkaan riitä asumis- ja elämiskustannuksiin. Lähes puolella jää kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen käytettäväksi sata euroa tai vähemmän. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat suuret, ja ne maksetaan usein yksin. Yhden hengen talouksia tutkimuksessa oli 35 prosenttia.

    Suuri kynnys astua leipäjonoon

    Leipäjonoon tulevilta ei kysellä todistuksia ruoka-avun tarpeellisuudesta. Herttoniemen seurakunnan vapaaehtoistyön vastaava Sinikka Backman kertoo, että ruoanjako perustuu lahjoitustavaroihin, ja kaikki ovat tervetulleita. Jonotus sujuu pääasiassa rauhallisesti.

    Turusen mukaan avun hyväksikäytöstä ei ole näyttöä, mutta paljon kuulee puhetta siitä, onko apu kaikille välttämätöntä. Lähes puolet tutkimuksen vastaajista koki, että jonossa on ihmisiä, jotka eivät tarvitsisi ruoka-apua.

    – En kiellä, etteikö väärinkäytöksiä olisi, mutta toisten pärjäämisen arviointi perustuu usein irrallisiin havaintoihin tai ennakkokäsityksiin, Turunen toteaa.

    Vaikea on kuitenkin kuvitella, että kukaan lähtisi huvin vuoksi leipäjonoon. Voi joutua seisomaan monta tuntia ja kestämään häpeän tunteen. Tutkimusta tehdessään Turunen vietti aikaa jonoissa ja näki useita kyyneleitä.

    – Varsinkin ensimmäinen kerta kirpaisee, kun ei tiedä, ketä paikalla on ja miten systeemi toimii.

    Backman on myös huomannut, että ensikertalaiset juoksevat äkkiä pois saatuaan ruokakassin. Ei ole helppo taipua hakemaan apua, sillä meidät on opetettu arvottamaan ihmisiä työn kautta.

    Tutkimuksen mukaan häpeän tunne on riippuvainen koulutustasosta. Mitä korkeampi koulutustausta henkilöllä on, sitä vähemmän hän haluaa tuttujen näkevän hänet leipäjonossa. Tilanne musertaa omat ennakko-odotukset, sillä opiskelujen aikana tulevaisuuden näkymissä siinsi kuva työpaikasta ja säännöllisistä tuloista.

    Jonossa perheitä ja eläkeläisiä

    Kaksikymmentä vuotta sitten leipäjono muodostui selkeästi työttömistä. Nyt Turusen mukaan siellä voisi seistä kuka tahansa meistä.

    Backman on aloittanut ruoka-avun jakelun vuonna 1998. Viidentoista vuoden aikana asiakaskunta on muuttunut selkeästi kirjavammaksi.

    – Ennen jonottajat olivat syrjäytyneitä mieshenkilöitä. Nyt siellä on myös perheitä ja eläkeikäisiä, Backman sanoo.

    Vastoin perinteistä käsitystä, leipäjonossa seisoo myös korkeasti koulutettuja. Kyselyyn vastanneista 42 prosentilla oli toisen asteen koulutus ja 30 prosentilla opisto- tai korkeakoulututkinto.

    – Voi sanoa, ettei jono ole lyhenemässä lähiaikoina. Espoon Manna-Apu ry:stä kerrottiin marraskuussa, että jono oli kasvanut 20 prosenttia kesästä. Samanlaista viestiä saimme myös Myllypurosta, Turunen kertoo.

    Backmanin mielestä on häpeällistä, ettei näiden ihmisten asioita saada kuntoon. Tilanteestaan huolimatta ruoka-avun tarvitsijat eivät tunne tilannettaan toivottomaksi.

    Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

    Lue lisää aiheesta:
    Studio55

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •