MTV Uutiset selvitti, minkälaisia ajatuksia ulosottojen kasvava määrä herättää.
Yli puoli miljoonaa suomalaista joutuu vuosittain ulosottoon.
Pahasti velkaantuneiden määrä lähentelee jo Helsingin väkilukua ja jatkaa vuosittaista kasvuaan.
Velkaantuneisuuden aste herätti huolta MTV Uutisten haastattelemissa ohikulkijoissa Triplassa.
– Todella ikävä asia. Eihän se ole tilanne, johon kukaan haluaa joutua, sanoi Pyry Muuri.
– Onhan se ihan järkyttävää, se on valtava joukko ihmisiä. Yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä huomattavasti kovemmaksi, Jari Mustonen kuvasi.
Lue myös: Yhä useampi häädetään vuokra-asunnosta – taustalla usein vuosien talousvaikeudet
Moni velkaantuu rahoittaessaan arkeaan
Mustonen näkee, että talousasioita voisi opettaa suomalaisille jo alakoulussa.
Suomalaisten velkaantuminen ei kuitenkaan hänen tai muidenkaan haastateltujen mielestä ole pelkästään yksilöiden vastuulla.
Myös yritysten toivottiin kantavan vastuuta tilanteesta.
– Perintäyhtiöt ajavat omaa etuaan ja lisäävän velkoihin kuluja, Mustonen huomautti.
Sveitsissä asuva Veera Juvonen kertoi olevansa vuokranantaja ja huomanneensa vuokraamisesta kiinnostuneiden talousvaikeudet heidän asuntohakemuksissaan.
