Koronan varjossa maailmalla tapahtuu koko aika vaikka mitä mielenkiintoista, ja kaikki heijastuu myös Suomeen. Lähi-idässä saattaa olla käynnissä myönteisiä rauhan merkkejä, ja se jos mikä, voisi vaikuttaa poliittisiin asetelmiin ympäri Eurooppaa, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Markus Leikola.
Gallup-kärkeen palannut perussuomalaisten Jussi Halla-aho ennätti jo lausua, että Suomessa tapahtuu merkittävämpiäkin asioita kuin korona. Nykyään hänen ei edes tarvitse sanoa sanaa "maahanmuutto" ääneen, sillä media osaa sen lukea ilmankin ja kannattajat levittävät tulkintaa.
Vaikka itse väitteestä voi olla monta mieltä ja on varmaa, että pandemia ei ole sen enempää meiltä kuin muualtakaan ohi vielä seuraavien vaalien aikaan, siirtolaisuus ei tietenkään ole maailmasta ohi, vaikka rajat ovat nyt kiinni. Ja silloin kun lähtömaiden olosuhteet muuttuvat – kyse on työnnöstä eikä siis vedosta – aina alkaa tapahtua.
Turismi hiljeni Länsi-Afrikassa, ja Kanariansaarilla alkoi tapahtua
Espanjalle kuuluville Kanarian-saarille on tullut jo 20 000 ihmistä Afrikan länsiosista syksyn mittaan ja syy on yksinkertainen: lähtömaiden turismielinkeinon ehtyminen.
Tulijat eivät ole kaikkein köyhimpiä (heillä ei ole mahdollisuutta lähteä) eivätkä rikkaimpia (heillä ei ole tarvetta lähteä), vaan siitä välistä. Juuri tämä keskiluokka olisikin tärkeää maiden omalle kehitykselle ja vakaudelle – sekä ehkäisemään tulevia muuttoaaltoja.
Tässä jos missä yksinkertainen lääke on siis auttaa paikan päällä eli tällä hetkellä auttaa selviämään pandemian yli. Eurooppa onkin unionin tasolla sopinut isosta tukipaketista Afrikkaan, joka pitää sisällään paitsi aineksia pitempiaikaiseen kestävään kehitykseen, myös Suomen pandemialaman jälkeisiä vientimarkkinoita silmällä pitäen.
Saharan eteläpuolinen Afrikka ehti nimittäin ennen koronapandemiaa nauttia neljännesvuosisadan ajan nousukaudesta, minkä seurauksena terveys- ja koulutustaso on monissa maissa kohentanut alueen taloutta ja kehitystä aivan eri tasolle kuin vanhemman polven koulukirjojen kuvituksesta voisi muistella.
Kännyköillä käytettävä internet on vienyt pankkipalvelut, median, etäkaupan ja kaikki meille tutut verkkopalvelut pienempiinkin kyliin. Eikä korona ole iskenyt kuin nimeksi Etelä-Afrikan ja Välimeren rantavaltioiden väliselle alueelle, joten siellä riittää työvoimaa, ostovoimaa, infrastruktuuria ja markkinoita, kunhan tästä päästään yli, eli kunhan kukaan ei notkahda liikaa.
Kaiken lisäksi näissä maissa on niitä raaka-aineita, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen torjumiseen – ellei Eurooppa halua olla liiaksi riippuva Kiinasta.
Mitä kummaa – Syyria lähenee Israelia
Kansallismielinen populismi on mielellään kytkenyt kaikkialla Euroopassa terrorismin ja maahanmuuton toisiinsa. On ehkä hyvä huomata, että EU:n alueella kuoli viime vuonna terrorismin uhreina 10 ihmistä ja vuonna 2018 yhteensä 13 ihmistä.
Suuremmat uhriluvut, toistasataa vuosittain, ovat peräisin ajalta ennen vuoden 2015 pakolais- ja siirtolaisaaltoa. Terrorismilla olikin helppo pelotella niin kauan kuin Isis oli voimissaan, mutta se lyötiin jo ennen koronaa.
Kiinnostavaa onkin, mitä tapahtuu Lähi-idässä Isisin jälkeen, erityisesti Syyriassa, jonka sisällissota käynnisti vuoden 2015 muuttoliikkeen. Syyriassa on kaikessa hiljaisuudessa alettu nähdä merkkejä siitä, että maa olisi lähentymässä Israelia, nyt kun sisällissota on raunioittanut talouden ja pandemia halvaannuttanut loputkin jälleenrakennuksen mahdollisuudet.
Syyrian itsevaltainen presidentti Bashar al-Assad on seurannut tarkkaan Israelin ja muutaman Persianlahden maltillisen arabimaan lähentymistä ja ottanut itse hajurakoa Israelin ykkösuhkaan alueella, Hizbollah-liikkeeseen, samoin kuin Iraniin.
Jos nämä heiveröiset askelet ovat ensimmäisiä polulla, joka voi koronan varjossa johtaa vakauden kasvamiseen Israelin lähiympäristössä, se lisää rauhaa ja syö paljon maaperää radikalisoitumisen kasvulta Lähi-idässä. Taloudellinen jälleenrakennus Syyriassa ja Irakissa vähentäisi uhkia, ja sitähän Euroopassakin kaivattaisiin. Uhat eivät näet uholla poistu.
Puoluejohtajat joutuvat vahtimaan omiaan
Isisin jälkeen jäljellä on vielä Keski-Euroopassa kasvussa ollut yhä väkivaltaisempi äärioikeisto, jolle riittää sympatiaa Suomestakin.
Voikin käydä niin, että Halla-ahon viime vuosina maalaamat peikot pienenevät kuin vappupallot juhannuksen alla, mutta hän kohtaa Timo Soinin ongelman: vastustajat ovat paljon helpompi nakki kuin yhä vaikeammin hallittavat oman väen ääriainekset.
Paljon ratkeaa lähikuukausina, kun kunnallisvaalien ehdokasasettelu lyödään lukkoon ja kaikilla puolueilla on edessään valinta: kuinka saada uutta väkeä riveihin ja silti pitää poissa ne, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tämän päivän maailmassa kaikki liittyy kaikkeen, mistä seuraa se, että yksikään puoluejohtaja ei voi sen enempää antaa vääristävää kuvaa maailmasta kuin jättää omiakaan vahtimatta. Mitä isompi gallup-kannatus, sen vaikeampi rasti.
Markus Leikola on tietokirjailija ja MTV Uutisten kolumnisti.