Suomen jääkiekkomaajoukkue tähtää tänään MM-kisoissa samaan kuin hieman yli 18 vuotta sitten: Ruotsin voittamiseen Tukholman Globenissa.
Suomi oli jo hivuttautunut jääkiekkomaailman kärkisijoille, mutta edellinen vierailu Globeniin toi ensimmäisen suursaavutuksen. Vuoden 1995 MM-kisoissa Suomi kohtasi Ruotsin kahdesti Globenissa. Alkusarjassa Suomi näytti jo suuntaa tulevalle, kun kisaisännät pöllytettiin maalein 6-3. Finaalissa Ville Peltonen näytti kaapin paikan, kun hänen hattutemppunsa johdatti Suomen 4-1-voittoon Ruotsista, ja Suomi nosteli ensimmäistä kertaa mestaruuspystiään.
Sen jälkeen rakkaat naapurit ovat esittäneet suuria näytelmiä. Suomella on Ruotsista karvaita muistoja, mutta myös lukuisia makeita voittoja. Toistensa kotikisoissa Suomi ja Ruotsi ovat olleet ankeita vieraita. Tässä ikimuistoisimmat Suomen ensimmäisen MM-kullan jälkeisistä kohtaamisista:
Suomi 1997
Ruotsi sai pienoisen hyvityksen kahden vuoden takaiselle, kun länsinaapuri ajoi Suomen ahdinkoon omissa kotikisoissaan. Ruotsi kaatoi Suomen jatkosarjassa maalein 5-2, eikä Suomella ollut enää asiaa välieriin. Ei, vaikka Leijonat voitti vielä USA:n. Suomi jäi kotikisoissaan viidenneksi, Ruotsi syypäänä.
Nagano 1998 (olympialaiset)
Naganon olympialaisissa Suomi ja Ruotsi pelasivat yhden legendaarisimmista turnauksistaan. Hannu Aravirran arvokisadebyytissä Suomi taisteli upeasti pronssille. Matkalla täytyi pudottaa myös Ruotsi. Suomi oli Ruotsi-pelissä loistava, ja huikea maalivahti Tommy Salo piti Ruotsin mukana. Ratkaisijana oli tuon ajan maailman paras maalintekijä Teemu Selänne, joka niittasi kaksi maalia. Peter Forsberg kavensi lopussa, mutta Suomi kesti ja meni finaaleihin.
Sveitsi 1998
Suomella oli Sveitsissä tämän kevään tavoin puolet pelaajista ensikertalaisia. Suomi näytti tuolloinkin venymiskykynsä ja pelasi itsensä finaaliin. Sveitsissä finaaleissa pelattiin kaksi ottelua, eikä Suomen ja Ruotsin eroa meinattu silti saada selville. Ruotsi voitti ensimmäisen kohtaamisen 1-0 ja toinen päättyi maalittomana. Suomi joutui katkerana maistelemaan hopeaa, mutta hyvitystä oli luvassa.
