Unohtakaa maailmanmestaruus vuonna 1995, Naganon olympiapronssi 1998, Kanada-cupin kolmossija 1991 ja muut Suomen maajoukkueen aiemmat huippusaavutukset. Suomalainen jääkiekkoilu astui uuteen aikaan, kun Leijonat lunasti maailmancupin loppuottelupaikan voittamalla välierässä Yhdysvallat 2-1 (0-0, 0-1, 2-0).
Lopputuloksen taakse kätkeytyy jopa paljon enemmän kuin pelkistä numeroista voi päätellä. Suomi on kovassa paikassa harvoin pystynyt venymään tappioasemasta voittoon. Niin kävi perjantai-iltana St. Paulin loppuunmyydyssä (18 064 katsojaa) hallissa.
- Tämä on kaikkien aikojen isoin voitto suomalaisessa jääkiekkoilussa. Teemana ottelussa oli, että autetaan kaveria ja se näkyi myös jäällä, Suomen päävalmentaja Raimo Summanen tiivisti.
Kiistelty Summanen on ollut koko sen ajan, kun hän on toukokuusta 2003 päävalmentajana työskennellyt, mutta viimeksi kuluneen viikon aikana hän ollut myrskyn silmässä. Summasen lähtölaskennasta on puhuttu äänekkäästi, kun maajoukkueen vakiomiehistöön kuulunut puolustaja Janne Niinimaa lähti Leijonista. Niinimaa ilmoitti lähtönsä syyksi Summasen tavan käsitellä valmennettaviaan.
Summanen on ilmoittanut, että hän puhuu tyhjentävästi Niinimaan tapauksen taustoista maailmancupin jälkeen.
-Jokainen voi miettiä, mikä joukkueessa on sitoutumisen aste. Pukukoppimaailma on oma maailmansa, Summanen heitti ilmeisesti Niinimaan suuntaan.
Summaselle on julkisuudessa puuhattu jo varmoja potkuja. Ne ovat ennenaikaisia puheita, jos mitään on pääteltävissä suomalaisen jääkiekkoilun vahvan miehen, Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan kehonkielestä: Summasen päävalmentajan pallille runtannut Kummola halasi loppuottelupaikan varmistuttua Leijonien käskyttäjää karhumaisella, erittäin lämpimällä rutistuksella.
Suomi kohtaa maailmancupin loppuottelussa Torontossa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa toisesta välieräparista Kanada-Tshekki.
Systeemi toimi
Jälkiviisaus on älykkyyden muotona helpointa lajia, mutta Summasen ja Suomen muun joukkueenjohdon liturgiselta kuulostavaan tiivistelemään, että "ottelu oli balansissa koko ajan", on myöhemminkin helppo yhtyä.
