Laulaja Lauri Tähkä sai sakot erikoisen syyn takia.
Laulaja Lauri Tähkä kertoo kummallisesta edesottamuksestaan Fac ebook-sivustollaan. Tähkän mukaan oman uutuuskappaleen ensisoitto radiosta sai innostuksen tykyttämään myös kaasupolkimessa.
– Tunnelma virisi myös oikeanpuoleisen jalan fiilishermoratoihin. Huomaamatta painoin poljinta väkevästi lattiaa kohti ja riemulla lauloin Syyskuunkyyn kertosäettä kuin ulkopuolinen, Lauri Tähkä kirjoittaa kaahailustaan Facebook-sivustollaan.
Laulajan mukaan innostus hälveni, kun hän huomasi poliisin nopeustutka kädessä.
– Nopea vilkaisu mittaritauluun ja aloin soimata itseäni, että p*****e, taisin innostua laulamisesta liikaa. Taustapeilissä alkoi vilkkua ja välkkyä, eikä sormeni enää hapuileet todellakaan radion-nappulaa, hän kertaa tapahtunutta.
Tapahtuneella oli julma seuraus, sillä laulaja niittasi sakot sekä ylinopeudesta että katsastamattomasta autosta. Hän kuitenkin otti selkkauksesta opikseen, sillä hän kirjottaa katsastaneensa auton, maksaneensa sakot ja vaihtaneensa radiokanavaan.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
(MTV3)
