Mainos

Latvalalle jatkosopimushaaveiden kannalta iso tulos – "Asiat hyvällä mallilla"

1:28
Sunnuntain kooste: Toyotalle kolmoisvoitto

Toyota dominoi sunnuntaina päättynyttä Saksan MM-rallia. Ott Tänak vei voiton ja Kris Meeke sekä Jari-Matti Latvala säestivät seuraavilla sijoilla.

Latvalalle palkintosija oli kauden toinen. Edellinen kolmostila tuli edellisestä osakilpailusta Suomesta.

- Tulos on tietenkin itselle iso. Nyt pitää niitä näyttöjä antaa, jos meinaa ensi vuonna tehdä näitä töitä. Toivottavasti tämä tulos auttaa siinä, Latvala totesi.

- Minun mielestä tilanne näyttää aika hyvältä ja asiat ovat hyvällä mallilla.

Toyotan ylivoima Saksassa rakennettiin Latvalan mukaan jo edellisessä asvalttirallissa Korsikalla.

- Luulen, että opittiin Korsikalta yksi asia. Me vahvistimme vanteita ja nyt niitä rengasrikkoja ei tullut. Olimme myös testanneet hyvin kisaa varten, Latvala taustoitti.

- Autossa on myös hyvä aerodynamiikka, mutta työstimme lisäksi kääntyvyyttä testeissä. Sitten kun vielä moottori on hyvä, niin niillä jutuilla pärjää aika hyvin.

Latvala ajoi Saksassa vain yhden pohja-ajan, mutta virheettömyys palkittiin.

- Tavoite oli ajaa viiden joukkoon ja se ylittyi kirkkaasti. Niin se tilanne vaan kääntyi. En ollut supernopea, mutta tasaisuus ja virheettömyys olivat valttia, Latvala kertoi.

- En ole koskaan nähnyt näin iloisia naamoja. Syytä onkin riemuun. Jos talli ottaa kolmoisvoiton, niin kisa on silloin ollut aika täydellinen.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja