Latautuva tasapainolauta on tulipaloriski – lauta voi syttyä räjähdyksenomaisesti

Tasapainolautojen latauslaitteiden ongelmat ovat aiheuttaneet tänäkin vuonna useampia tulipaloja.

Viimeksi eilen latauksessa ollut tasapainolauta sytytti rivitaloasunnon sohvan tuleen Vantaan Nikinmäessä, mutta asukkaat saivat palon sammutetuksi. 

Viime kuussa tasapainolaudasta alkunsa saanut palo tuhosi rivitaloasuntoa Espoon Nuijalassa. Viime vuoden huhtikuussa tasapainolauta syttyi latauksessa Hollolassa Päijät-Hämeessä. Saman vuoden toukokuussa omakotitalo paloi lautapalon vuoksi maan tasalle Vantaan Hakkilassa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tuoteyksikön johtaja Tuiri Kerttula kertoo, että tasapainolautoihin liittyviä tulipaloja on sattunut paljon myös muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Tukes tutki viime vuonna tulipalojen vuoksi 6–7 tasapainolautamallia, joista yksikään ei Kerttulan mukaan selvinnyt puhtain paperein.

– Latauslaitteissa on rakenteellisia ongelmia. Ne tehdään jossain kaukana hyvin edullisesti. On vaikea ulospäin nähdä, onko ne tehty hyvin vai ei.

Lautaa ei saa jättää yksin latautumaan

Tukes on pyrkinyt välittämään viestiä, ettei laitteita saisi jättää yksin latautumaan. Ladattaessa lähellä ei myöskään saisi olla helposti syttyvää materiaalia.

Tasapainolaudat saattavat syttyä ladattaessa räjähdyksenomaisesti. Kerttulan mukaan materiaali on ainakin osassa laudoista helposti syttyvää.

– Lataamisessa on tarpeen olla huolellinen ja noudattaa käyttöohjeita. Jos näyttää, että latauslaitteessa on rikkoutumia, sitä ei pidä käyttää, Kerttula sanoo.

Jos tuotteessa on ongelmia, kannattaa ottaa yhteyttä liikkeeseen, josta se on hankittu.

Kerttulan mukaan tasapainolaudoilla on useita maahantuojia. Kaikki maahantuojat eivät tunne vaatimuksia ja tiedosta, että ovat vastuussa tuotteen turvallisuudesta.

– Korvausvastuu riippuu tapauksesta. Uudessa laudassa maahantuojan vastuu on helpompi osoittaa, kun käytön tuomia riskejä ei vielä ole.

Tukes sai ensimmäiset tiedot lautojen lataamiseen liittyvistä ongelmista vuonna 2015.

– Nämä ovat uusia tuotteita markkinoilla ja näyttävät olevan hyvin suosittuja, Kerttula toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat