Lastenvaatekeräys 2003

Vauvakassiyhdistys Vaaka ry:n tarmokkaat naiset tempaisevat huhtikuussa 2003 keräämällä 50-130 cm lastenvaatteita Punaiselle Ristille. Kahdellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen toimivat Vaakan aluevastaavat hoitavat vaatteiden keräämisen ja SPR järjestää vaatteiden kuljetuksen Tampereen varastolleen, josta vaatteet toimitetaan edelleen niihin maihin, joissa apua tarvitaan. Erityistä selkeää kohdetta keräyksellä ei ole.

- Maailman rikkaus ja köyhyys korostuvat nykypäivänä; uutiset tuovat sodat, nälänhädän, ympäristökatastrofit kotiin silmiemme eteen. Usein juuri lapset ovat niitä, jotka joutuvat eniten kärsimään. Perheenäitinä tuntuu siltä, että jotain olisi pakko tehdä, kun näkee omien lastensa voivan hyvin, leluja ja vaatteita on liikaakin , pohtii Vaaka ry:n puheenjohtaja Saana Sandholm. -Vaatteet, jotka eivät mahdu enää omille lapsilleni, mutta ovat hyväkuntoisia ja siistejä, ne haluan antaa keräykseen. Ajatus siitä, että meidän perheemme ylimääräinen voi olla jollekin se ainoa, tarpeellinen vaatekappale, lämmittää mieltä. Iloinen kevätsiivous, jossa turha muuttuu tärkeäksi!

Vaaka ry on tullut tunnetuksi kassitempauksistaan; kaiken aloitti Vauvakassi, jonka kolme helsinkiläisäitiä kehittivat avuksi Karjalan vauvaperheille luettuaan heidän kurjjista oloistaan. Vauvakasseja kertyi 8000 kpl ja huiman suosion siivittäminä perustettiin Vaaka ry. Seuraavana suurena kampanjana oli Kakarakassi syksyllä 2001 (18.000 kpl) ja viimeisin kampanja oli viime vuoden toukokuussa: Koulureppu (6000 kpl). Lisäksi Vaaka on toteuttanut erilaisia pienempiä kampanjoita, mm. koskettelukirjoja näkövammaisten kirjastoon Celiaan, pehmolelu ja kirja-kampanjat kohteenaan Suomen ensi- ja turvakodit ja myös aktiivisesti käynyt Karjalassa toteamassa avustuskuormiensa perillemenon.

Tämänkertainen keräyksemme poikkeaa siis edellisistä suurkeräyksistä siinä, että keräämme ainoastaan vaatteita, emmekä tee niistä erillisiä pakkauksia, vaan toimitamme vaatteet säkeissä Punaiselle Ristille. Avustuskohteisiin lähetetään vain puhtaita ja ehjiä vaatteita, joissa ovat napit paikallaan ja vetoketjut toimivia.

Lisätietoja keräyksestä saa tästä osoitteesta tai puhelinnumerosta 050-3833 888

Lue myös:

    Uusimmat