Lastenmurhaajan rikoskumppani saattaa vapautua Belgiassa

Euroopan yhden pahamaineisimman lastenmurhaajan, Marc Dutroux'n, rikoskumppani ja ex-vaimo saatetaan vapauttaa ennenaikaisesti Belgiassa. Belgialainen tuomioistuin on ilmoittanut tänään puoltavansa Michelle Martinin vapautusta. Lopullinen päätös kerrotaan huomenna.

Martin tuomittiin 30 vuodeksi vankilaan vuonna 1996 osallisuudestaan Dutroux'n useisiin murhiin. Belgian lain mukaan tuomitut voivat anoa vapautusta istuttuaan tuomiostaan kolmasosan. Martin yrittää vapautusta nyt neljännen kerran.

Entisen avioparin lapsimurhat ovat yhä belgialaisten mielissä. Dutroux kidnappasi ja raiskasi 1990-luvulla yhteensä kuusi lasta ja teini-ikäistä tyttöä, joista neljä löytyi kuolleena. Dutroux tuomittiin teoistaan elinkautiseen vuonna 2004.

Martin sai tuomion miehensä auttamisesta. Hän piti esimerkiksi kahta lasta vankina lukitussa kellarissa eteläisessä Charleroin kaupungissa. Lapset nääntyivät lopulta nälkään.

Uhrien vanhemmat ovat järkyttyneitä Martinin vapautussuunnitelmista. Belgia on varpaillaan lapsiin liittyvistä rikoksista muutenkin; maan katolinen kirkko on keskellä lasten hyväksikäyttöskandaalia, jonka piirissä on ollut yli 500 uhria.

– Martinin vapautus loukkaisi belgialaisia, parlamentaarikko Denis Ducarme kommentoi uutistoimisto Belgalle.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat