Marianne Sundellin muutoskohteena on nelihenkisen lapsiperheen eteinen. Tuulikaappi ja aulatila tulisi yhdistää kokonaisuudeksi, jossa yhdistyisi moderni- ja klassisempi sisustustyyli.
Perheellä on vanhoja kalusteita, joita haluttaisiin osaksi modernimpaa sisustusta.
– Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa, määritteli perheen äiti projektin alussa, joten tehokkaampia säilytysratkaisuja ja käytännöllisyyttä toivotaan eteiseen. Pintaremonttia tarvitaan seinille ja lattiapinnoille. Aulan matto on kulunut ja valaistus on hämyisä. Kokonaisilmeestä toivottaisiin raikkaampaa.
Sisustaminen ei saa olla liian vakavaa, joten tuulikaapissa saa olla lasten vaatteita esillä. Koska perheen tytöt ovat omatoimisia, kaikki vaatteet ovat sillä korkeudella, josta he voivat ottaa ne itse.
Tuulikaapissa tehtiin pintaremontti. Vanha kulunut lattia vaihdettiin helppohoitoiseksi laattalattiaksi, jonka harmaa värisävy jatkaa talon ulkojulkisivun väritystä. Jalkalista tehtiin myös laatasta. Vanhat ovelliset vaatekaapit poistettiin, ja tilalle hankittiin liukuovet.
Patteri maalattiin alumiinin sävyn harmaaksi ja samaa metallista teemaa jatkettiin Elfan säilytysjärjestelmässä. Ulkoiltaessa vaatteet kostuvat, joten tiivis komeroratkaisu ei ole paras mahdollinen säilytysratkaisu. Koska kaappiin jää vielä patteri, metallin hohtoiset reikälevylliset liukuovet pitävät huolta riittävästä ilmankierrosta tuulikaapissa. Kaappiin hankittiin myös uusi sisal -matto, joka on lankakantattu. Pienistä hukkapaloista tehtiin vielä ritilähyllyille sisal -matot kengille.
Uusi elämä oville
Vanha väliovi maalattiin ja vanha tekstuuripintainen lasi vaihtui selkeäksi maitolasiksi. Myös vetimet vaihdettiin väliovissa, joten vanhat ovet saivat aivan uuden ilmeen ja elämän. Vedin on Branta Abloyn Des´Ide mallistosta ja on sävyltään satiinin harmaa. Myös muut väliovet kunnostettiin. Uudistunut väliovi jatkaa tuulikaapin modernia ilmettä.
Aulatilassa maalattiin seinät kauttaaltaan valkoisiksi, ja myös kellastunut patteri muuttui huomaamattomaksi kun se maalattiin seinän sävyiseksi. Lattia on vanha saarniparketti, joka hiottiin, ja siitä tuli uuden veroinen. Samalla jalkalistat vaihdettiin profiililtaan korkeampiin ja koristeellisempiin valkoisiin puulistoihin. Uudet listat ryhdittävät seinän ja lattian rajapintaa.
Aulan puolella tilan muoto muuttui uuden maton myötä. Aikaisempi matto oli pitkä ja kapea, ja se korosti tilan pitkää ja kapeaa olemusta. Uusi matto on 1,6 metriä leveä sisal-matto, jonka reunat huoliteltiin alcantara-nauhalla.
Alcantara on siitä hyvä materiaali, että siitä on helppo pyyhkiä mahdolliset jäljet nahkealla liinalla. Maton sävy jatkaa lattian ja portaiden väriskaalaa: hillitty ja tyylikäs. Aula muuttui raikkaammaksi uuden valaistuksen avulla. Uudet spotit ovat modernit, ja huomaamattomat ja valkoisen värin ansiosta ne hukkuvat osaksi kattoa. Kun valotehoa saatiin lisää, eteisestä tuli heti raikkaampi tunnelmaltaan. Naulakkosyvennyksessä vanhat kaapinrungot säilytettiin, mutta eteen hankittiin uudet kiiltävät valkoiset ovet.
Lopputulos: Raikas, selkeä ja kodikas
Itse pääsäilytyskaluste vanhempien vaatteille jatkaa tuulikaapin liukuovien linjaa. Kehys on tavallista leveämpi ja materiaalina on valkoinen lasi, ja yksi neljästä liukuovesta on peiliä.
Aikaisemmin eteiskaapit eivät täyttäneet koko seinustaa, vaan portaiden vastapäätä oli syvennys jossa oli lipasto peileineen. Uudessa ratkaisussa koko syvennys otettiin tehokkaaseen hyötykäyttöön, mutta edelleen ensimmäisen liukuoven takana on vetolaatikoita ja taso posteille, myös ilmoitustaulu on osa kokonaisuutta.
Iso peili jäsentää tilaa ja antaa avaruutta. Kaappien sisus on samaa järjestelmää kuin tuulikaapissa, mutta rakenteen värinä on valkoinen ja sitä tehostaa etulistat jotka ovat tumman ruskean sävyisiä. Tämä tummanruskea sävy jatkaa portaiden kaidepuun ja vanhan vitriinikalusteen antamaa linjaa. Ruskeita yksityiskohtia lisättiin.
Vanhan vitriinikaapin ylle kiinnitettiin vanha peili, ja nurkkaukseen sommiteltiin tuoli ja sen yhteyteen kehykset. Myös lattialla seisova naulakko ja pieni seinänaulakko löysivät paikkansa sisääntulon vierestä ja sieltä Venetsiasta hankittu puinen ihmisnukke toivottaa perheen tervetulleeksi kotiin.
Eteistiloissa tehtiin pintaremontti ja lähtökohtana oli, että vanhaa korjattiin ja täydennettiin. Lopputuloksesta tuli raikas ja selkeä mutta tunnelmaltaan lämmin ja kodikas.
Tuulikaappi:
Matto:
Sisal nature rib./ Orient Occident, harmaa: 4813075 90,- / m² reuna lankakanttauksella, väri meleerattu harmaa
Tiedustelut: Catalina Oy Helsinki 09 680 1227, www.catalina.fi, www.orientoccident.fi
Jälleenmyynti: Catalina Oy
Tuulikaappikokonaisuus:
Kirena-liukuovet reikälevy / hopea, kehys hopea: S-2000, kokonaisuus 406,-
Tiedustelut: Päivän peili Oy Paavo Erikivi Helsinki 09 547 2744, info@paivanpeili.fi, www.paivanpeili.fi, Keittiönet Joonas Tanninen Espoo 09 867 6410, www.keittio.net
Jälleenmyynti: Päivän Peili Oy ja Keittiönet-myymälät kautta maan
Elfa-kokonaisuus:
sävy platina 380,-
Tiedustelut: Elfa Finland Oy, Espoo 09 867 8980, info@elfa.fi, www.elfa.com
Jälleenmyynti: Hyvin varustetut rautakaupat ja Kodin Ykköset kautta maan
Vedin:
Branta satiini ja peitelevy / LH802 vääntönuppi lukitukseen
Tiedustelut: Abloy Oy, 0205993600, www.des-ide.com
Jälleenmyynti: Rtv-myymälät ja hyvin varustetut rautakaupat kautta maan
Helmi kalustemaali, sävy alumiini / metallinhohtoinen
Tiedustelut: Tikkurila Paints Oy, maalilinja 010-8608600, www.tikkurila.fi
Jälleenmyynti: RTV-myymälät ja värikaupat kautta maan
Satiinilasi tuulikaapin oveen:
Tiedustelut: Alt-Lasi, Helsinki 09-5607740 www.alt-lasi.fi
Jälleenmyynti: Alt-Lasi
Lattialaatta Graal Artu Gr 33,3x50 45,70 / m², sauman sävy: 104 harmaa
Tiedustelut: Pukkila Oy Vantaa 0207 219 770, www.pukkila.fi
Jälleenmyynti: Pukkila myymälät kautta maan
Laatoitustyön toteutti: Lasse Gustafsson
Aula:
Aulan matto:
Sisal bouclé 345K, Orient Occident 90,- / m², reuna alcantarakanttauksella, väri 3051
Tiedustelut: Catalina Oy Helsinki 09 680 1227, www.catalina.fi, www.orientoccident.fi
Jälleenmyynti: Catalina Oy
Liukuovet:
Kirena 100% lumenvalkoinenlasi / peili, kehys hopea: S-2000, kokonaisuus 1300,-
Tiedustelut: Päivän peili Oy Paavo Erikivi Helsinki 09 547 2744, info@paivanpeili.fi, www.paivanpeili.fi, Keittiönet Joonas Tanninen Espoo 09 867 6410, www.keittio.net
Jälleenmyynti: Päivän Peili Oy ja Keittiönet-myymälät kautta maan
Elfa-kokonaisuus:
Decor, sävy valkoinen puulistat pähkinä 1080,-
Tiedustelut: Elfa Finland Oy, Espoo 09 867 8980, info@elfa.fi, www.elfa.com
Jälleenmyynti: Hyvin varustetut rautakaupat ja Kodin Ykköset kautta maan
Uudet komeron ovet:
kiiltävä valkoinen 339,-
Nico-vedin, mattakromi 4,30 / kpl
Tiedustelut: Keittiönet / Joonas Tanninen Espoo 09 867 6410, www.keittio.net
Jälleenmyynti: Keittiönet-myymälät kautta maan
Kehykset:
Boknäs 10,- / kpl
Tiedustelut: Boknäs Vantaa 09 4770 3250, boknas@boknas.fi, www.boknas.fi
Jälleenmyynti: Boknäs myymälät kautta maan
Kattovalaisimet:
Hiro 3- osainen halogeenivalaisin 129,-
Tiedustelut: Stockmann, Helsinki 09-1211 www.stockmann.fi,
Philips Consumer Luminaires, Vantaa 09-8676336
Jälleenmyynti: Stockmann tavaratalot kautta maan
Jalkalista:
Mänty valkoinen koristereunalla korkeus 70 mm ja remonttitarvikkeet
Tiedustelut: Starkki Espoo 09- 759 8550, www.starkki.fi
Jälleenmyynti : Starkki myymälät kautta maan
Uusimmat
-
11:13
Melkein vuoden kadonneena ollut löydettiin Heinolassa kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen viimeinen minuutti kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
09:34
Verinen vuosipäivä – Hamasin isku vuosi sitten syössyt Lähi-idän "oikeasti suursodan partaalle"
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
Lataa lisää