Poliisilla riitti Alankomaissa töitä, kun Marokko pudotti Hollannin jatkosta jalkapallon MM-kisoissa.
Aina rangaistuspotkukilpailuun asti edennyt pudotuspeliottelu kääntyi lopulta Marokon eduksi ja lukuisat marokkolaisfanit valtasivat aamuyöllä kadut niin Amsterdamissa, Rotterdamissa kuin myös Haagissa.
Ottelu käynnistyi Suomen aikaa aamu neljän aikoihin tiistaina.
Lue myös: Hirveä MM-pettymys – Hollannin riveistä kipeää tekstiä: "Tämä on niin tuskallista"
Hollannin poliisin mukaan pidätyksiä tehtiin yön aikana noin 20. Paikallismedioiden mukaan osa juhlijoista hyppi autojen päällä ja heitteli esineitä poliisipartioita kohti.
Mellakkapoliisi joutui käyttämään muun muassa vesitykkiä hajottaakseen riehakkaimpia kannattajajoukkoja. Eniten pidätyksiä tehtiin Haagin kaupungissa.
Alankomaissa asuu noin 440 000 marokkolaista syntyperää olevaa henkilöä.
