Ranskassa on kirjattu ennätysmäärä kuolemia viime päivinä hirmuhelteiden takia.
Reilu vuoden ikäiset kaksoset kuolivat Beuvragesissa Pohjois-Ranskassa nestehukkaan, kertoo muun muassa The Mirror.
Lehden mukaan lasten vanhemmat löysivät lapset kuolleina sängystään. Pariskunnan muut neljä lasta kärsivät myös vakavasta nestehukasta ja yksi lapsista kuljetettiin sairaalahoitoon. Vanhemmat ovat tällä hetkellä poliisin huostassa.
Viranomaisten mukaan lasten epäillään kuolleen korkeasta lämpötilasta johtuvaan nestehukkaan.
Naapurusto kertoo, että perhe eli normaalia elämää ja oli juuri muuttanut alueelle.
Lue myös: Yli 50 hukkunut Ranskan helteissä
Ranskassa on kirjattu 24. kesäkuuta lähtien noin tuhat ylimääräistä kuolemaa verrattuna aiempien kuukausien kuolleisuuteen.
Toistaiseksi Ranskasta on raportoitu neljä helteisiin liittyvää pikkulapsikuolemaa, kertoo muun muassa The Guardian. Kaikki heistä olivat jääneet tai jätetty kuumaan autoon.
Lisäksi sairaalat ovat olleet viime päivinä ääriään myöten täynnä ja ruumishuoneilla on vaikeuksia säilöä vainajat yli 40 asteen helteessä.

