Suomalaisvanhemmat pelkäävät lapsilleen tapahtuvan eniten onnettomuuksia silloin, kun he liikkuvat yksin tai kavereiden kanssa liikenteessä.
Kesä on lapsille aktiivista aikaa liikkua ulkona. Myös koulujen alkaminen saa tenavat liikkeelle, ja vilisemään liikenteen seassa.
Ifin ja Kalevan teettämän selvityksen mukaan lapsille sattuu tapaturmia eniten ulkoillessa, koulussa tai kotimatkalla, harrastuksissa sekä kotona.
Huoli aina läsnä
Huoli lapsen turvallisuudesta on läsnä vanhempien arjessa. Yhteensä 68 % kyselyyn vastanneista pelkää, että omalle lapselle sattuu tapaturma.
Naiset pelkäävät lastensa puolesta hieman enemmän kuin miehet. Erityisesti vanhemmat, joilla on 7–12-vuotiaita lapsia, pelkäävät jälkikasvullensa sattuvan tapaturman mahdollisuutta.
– Lapsen vakuuttaminen tapaturmien varalta luo mielenrauhaa vanhemmille. Tapaturmavakuutuksen ja sairaskuluvakuutuksen ero ei ole kovin monelle tarpeeksi selkeä. Urheilulajia harrastavilla lapsilla saattaa puolestaan olla tuplavakuutus tapaturmien varalle, mutta lisenssivakuutus ei kata pelikenttien ulkopuolella sattuvia tapaturmia, Kalevan markkinointijohtaja Minna Mikkanen summaa.
Etelä- ja Länsi-Suomessa pelätään eniten liikennettä
Kyselyyn vastanneista suomalaisista vanhemmista 58 % pelkää eniten sitä, että omalle lapselle sattuu tapaturma liikenteessä. Huoli oli suurinta Etelä- ja Länsi-Suomessa. Seuraavaksi eniten, 12 % vastaajista, pelkää tapaturman sattuvan silloin, kun lapsi touhuaa ja leikkii kavereidensa kanssa ulkona.
Reilulle neljäsosalle (27 %) kyselyyn vastanneista vanhemmista, joilla on vähintään yksi lapsi, on sattunut vähintään yksi tapaturma vuoden aikana. Tapaturmille altistumisessa ei ole suuria eroja lasten sukupuolen ja iän perusteella.

