Lapissa salamat ovat sytyttäneet useita maastopaloja, kertoo Lapin pelastuslaitos STT:lle.
Eilisen ja tämän päivän aikana Lapin pelastuslaitos on hoitanut kymmeniä maastopaloihin, maastopelastustehtäviin ja savuhavaintoihin liittyviä tehtäviä. Paloista suurin osa on ollut salaman sytyttämiä.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että sammutustyöt ovat olleet pelastajille vaikeita helteen vuoksi.
Ilmatieteen laitos varoittaa osaa maan pohjoisosia ukkosesta ja lähes koko maata helteistä ja maastopaloista.

Paloja ympäri Lappia
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan torstaina maastoa paloi Savukoskella Kiistemurustassa ja Utsjoen Kuivissa.
Savukoskella paloi yhdeksän hehtaarin kokoinen alue, jonka sammutustöissä olivat mukana myös Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen helikopterit. Palo on saatu rajattua, kerrottiin iltapäivällä pelastuslaitokselta.
Utsjoella oli ollut palo käynnissä tiistaista asti, mutta pelastuslaitoksen mukaan palo oli torstai-iltapäivään mennessä saatu sammutettua.
– Tilannetta enää seuraillaan, pelastuslaitokselta kerrottiin.
