Lance Armstrongin urheileva poika lataa mielipiteensä dopingista – isältä uusi hämmennys

Lance Armstrongin poika Luke aikoo kulkea urheilu-urallaan erilaista tietä kuin isänsä ja välttää dopingin. Luke Armstrong kertoi suhtautumisestaan kiellettyihin aineisiin uudessa ESPN:n Lance-dokumentissa.

Luke Armstrong pelaa amerikkalaista jalkapalloa college-opiskelijana Ricen yliopistossa. Häneltä kysyttiin dokumentissa, voisiko hän harkita käyttävänsä dopingia kuten isänsä pyöräilyurallaan. Luken vastaus oli jyrkkä.

Poika-Armstrong haluaa nojata sitkeään työntekoon kepulikonstien sijaan.

– Työn tekeminen erityistä tavoitetta varten tuntuu paremmalta kuin oikotien käyttäminen. Minusta tuntuu myös, että jos jäisin kiinni, muut olisivat, että "hän on ihan kuin isänsä", Luke Armstrong sanoi.

"Se olisi eri keskustelu, jos hän olisi NFL:ssä"

Lance Armstrong voitti Tour de Francen seitsemän kertaa, mutta saavutukset mitätöitiin jälkeenpäin dopingin myötä. Armstrong kiisti käytön vuosia, kunnes myönsi vuonna 2013  Oprah Winfreyn tv-haastattelussa kiellettyjen aineiden kuuluneen ohjelmaansa.

Lance hämmensi nyt pakkaa kaiken kokemansa jälkeen sikäli, ettei hänen oma vastauksensa pojastaan ja dopingista ollut ehdottoman jyrkkä.

– Jos olisimme tilanteessa, että Luke amerikkalaisen jalkapallon college-pelaajana tulisi pakeilleni ja sanoisi, että "haluaisin kokeilla tätä" tai "käytän tätä", sanoisin, että se on huono idea. Se olisi kuitenkin eri keskustelu, jos hän olisi NFL:ssä. Mutta tässä kohtaa elämää ja uraa se ei ole sen arvoista, isä-Armstrong pyöritteli.

Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarja NFL:ssä pöydässä ovat isot rahat ja positiivisista dopingnäytteistä on jaettu monin paikoin vain muutamien otteluiden pelikieltoja. 

Lue myös:

    Uusimmat