Lady Gaga tyrmää raskaushuhut: "Itken kuntosalilla"
Lady Gaga on avoimesti kertonut haaveilevansa äitiydestä.
Poptähti Lady Gaga kumoaa huhut, joiden mukaan hän odottaisi ensimmäistä lastaan, kertoo muun muassa Sky News.
Juorut tähden mahdollisesta raskaudesta saivat alkunsa taannoin hänen siskonsa Natali Germanottan häistä, jossa Gaga kuvattiin mustassa vartalonmyötäisessä minimekossa.
Nyt laulaja täräyttää suorat sanat juoruille omalla TikTok-tilillään.
–En ole raskaana. Itken kuntosalilla, Gaga kirjoittaa postauksensa otsikossa napakasti.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Videolla Gaga esiintyy mustassa, t-paidassa ja näyttävässä silmämeikissä.
Lady Gaga, 38, seurustelee yrittäjänä työskentelevän Michael Polanskyn, 46, kanssa. Pariskunta bongattiin ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 2019 ja he vahvistivat suhteensa muutamaa kuukautta myöhemmin.
Gaga on avoimesti kertonut haaveilevansa äitiydestä. Vuonna 2020 hän kertoi InStyle-lehden haastattelussa odottavansa, että saisi lapsia.
–Odotan innolla äidiksi tulemista. Eikö olekin ihmeellistä mihin kaikkeen pystymme. Voimme kantaa ihmistä sisällämme ja kasvattaa sitä, Gaga oli todennut.
–Sen jälkeen se tulee ulos ja meidän tehtävämme on pitää se hengissä, hän lisäsi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää