Kysely: Mitä suomalaiset ostavat isälleen? Poimi viime hetken lahjavinkit!
Isänpäivän lähestyessä suuri osa suomalaisista käärii lahjapakettiin kirjan. Reino-tossut ovat myös suosittu lahja.
Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä selviää, minkälaisia kotimaisia lahjoja isälle annetaan kaikkein mieluiten. Tutun ja turvallisen kirjan jälkeen toiseksi suosituin lahja on hemmotteluhoitoon oikeuttava lahjakortti.
Perinteikkäät Reino-tossut ovat kolmanneksi mieluisin lahja. Ne olivat yllättäen erityisesti 15–24-vuotiaiden nuorten aikuisten suosikki. Lapsiperheet hemmottelevat isää muita talouksia mieluummin Fazerin sinisellä.
Onko isänpäivälahja vielä hankkimatta? Lue vinkit: Kattava lista ideapulasta kärsiville: Tässä isänpäivälahjat 2015
– Lahjalistalta löytyy varsin perinteisiä lahjoja saunomiseen ja harrastuksiin liittyen. Puukko, kirves ja Kuusamon vuosiuistin saivat kaikki myös useampia mainintoja, projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.
Luettavaa isänpäivälahjaa suosivat ammattiryhmistä eniten yrittäjät ja maanviljelijät, joista jopa joka kolmas kannatti lahjaksi kirjaa. Johtajana työskentelevistä joka neljäs ostaisi lahjaksi mieluiten kirjan tai konserttiliput. Eläkeläiset suosivat kirjan ohella selvästi eniten hemmotteluhoitoon oikeuttavaa lahjakorttia.
Uudellamaalla enemmistö ilahduttaisi isää kirjalla, kun taas Itä-ja Pohjois-Suomessa isää halutaan muistaa muita alueita useammin hemmottelulahjakortilla. Etelä- ja Länsi-Suomessa asuvien isien jalkoihin sujautetaan puolestaan muuta Suomea todennäköisimmin perinteikkäät Reino-tossut.
Mikä suomalainen tuote sopii parhaiten lahjaksi isänpäivään?
- Kirja (20 %)
- Lahjakortti johonkin hoitoon (12 %)
- Reino-tossut (11 %)
- Konserttiliput (8 %)
- Villasukat (6 %)
- Fazerin sininen (6 %)
- Vaatteet (5 %)
- Pyjama (4 %)
- Saunatarvikkeet (3 %)
- Suklaa (3 %)
Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen.
Lähde: Suomalaisen Työn Liitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää