Video: "Tässä ne nyt tulevat, ensimmäiset Kymmenen Uutiset"

– Tässä ne nyt tulevat - ensimmäiset Kymmenen Uutiset, hyvää iltaa!

Näillä sanoilla uutisankkuri Kaj Lindén aloitti MTV:n ensimmäiset uutiset 1.9.1981 klo 22. Hetki oli historiallinen, sillä tuolloin, 35  vuotta sitten, murtui Yleisradion tv-uutisten monopoli. 

Viihdetaloksi leimattu MTV alkoi suunnitella omia uutislähetyksiään jo 1970-luvun alussa saadakseen uskottavuutta ja välttyäkseen lakkautusuhalta. Luvan saaminen oli kuitenkin pitkä ja paljon palavereja vaatinut prosessi.

Kyse ei ollut vain sananvapaudesta ja kaupallisen televisioyhtiön oikeudesta omiin uutislähetyksiin vaan lupakysymys kietoutui myös osaksi Keskustan ja SDP:n valtataistelua. Samalla pohdittiin koko suomalaisen viestintäpolitiikan linjaa. 

Kaksi ankkuria ja loppukevennys

Kymmenen Uutisten tekijät halusivat alusta lähtien, että MTV:n uutiset erottuvat Ylen uutisista.

Erityisesti alkuaikoina MTV korosti uutistensa korkeaa kotimaisuusastetta, vaikka samalla haluttiin tehdä täyden palvelun uutislähetyksiä. Kahdesta uutisankkurista ja loppukevennyksestä tuli nopeasti Kymmenen uutisten suosittuja tavaramerkkejä. 

Pirteiksi kehutut Kymmenen Uutiset saivat aluksi kritiikkiä muun muassa siitä, että lähetykseen mahdutettiin liikaa aiheita. Myös toimittajien totuttua räväkämpi kielenkäyttö häiritsi osaa katsojista. 

Katsojat löysivät "Pöllöuutiset"

Kymmenen Uutisille löytyi heti paljon katsojia. Esimerkiksi vuonna 1982 Kymmenen Uutisten keskimääräinen katsojamäärä oli 600 000 - 800 000, viikonloppuisin 1 - 1,7 miljoonaa.

Vuonna 1991 MTV teki Seitsemän Uutisista illan toisen pitkän tv-uutislähetyksen, jonka katsojat ottivat myös hyvin vastaan.

Vaikka eri välineiden uutistarjonta on kasvanut valtavasti erityisesti viime vuosien aikana, tv-uutisten katsojaluvut ovat pysyneet korkeina tai jopa kasvaneet. Tällä hetkellä Kymmenen Uutisten keskikatsojamäärä on 500 000 ja Seitsemän uutisten 520 000. 

– Maailma on erittäin monimutkainen tänä päivänä ja koko ajan tapahtuu paljon asioita.  Uskon, että suomalaiset hakevat tv-uutisista syventämistä sille uutisvirralle, jota he ovat päivän aikana eri välineistä seuranneet, arvoi MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila tv-uutislähetysten suosiota.

Ylä-Anttila korostaa Kymmenen ja Seitsemän Uutisten kehittyneen entistä enemmän siihen suuntaan, että ne avaavat asioiden ja tapahtumien merkityksiä sekä vievät asioita eteenpäin.  

"Uutiskilpailu tärkeää demokratialle"

Kaupallisten yhtiöiden uutistoiminta on joutunut viime vuosina taloudellisesti hyvin tiukalle laman ja median murroksen takia.

MTV:n uutisistakin on jouduttu irtisanomaan työntekijöitä ja toimintaa on jouduttu supistamaan. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti elokuussa työryhmän selvittämään ja arvioimaan kaupallisen tv-uutistoiminnan rahoitusta ja tulevaisuutta. 

– On äärimmäisen tärkeää, että meillä olisi jatkossakin toisistaan riippumattomat uutistoimitukset, jotta kansalaiset voisivat saada asioista ja tapahtumista erilaisia näkökulmia.  Pidän sekä sananvapauden että demokratian näkökulmasta tärkeänä, että Ylen tv-uutisille on vahva vaihtoehto, painottaa liikenne- ja viestintäministeriAnne Berner

Hänen mukaansa uutisten merkitys kasvaa koko ajan.

– Vaikka me olemme monien tiedotusvälineiden äärellä, tv-uutisia pidetään edelleen luotettavina. Ehkä sosiaalinen media on tehnyt sen, että emme ole varmoja esimerkiksi kaiken netistä löytyvän tiedon todenperäisyydestä, Berner pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat