Kylmäävä raportti: Kymmenet maat käyttävät trolliarmeijoita propagandan ja valeuutisten levittämiseen

Ainakin 30 valtiota eri puolilla maailmaa maksaa verkossa toimiville tahoille propagandan levittämisestä tai mielipidevaikuttamisesta, kertoo brittilehti The Telegraph.

Lehden tiedot perustuvat amerikkalaisen ajatuspajan Freedom Housen vuosittaiseen raporttiin. Itsenäinen ajatushautomo tekee työtä demokratian edistämiseksi.

Raportin mukaan valtiot maksavat ”näppäimistö-armeijoiksi” nimetyille toimijoille muun muassa hallituksen vastustajien mollaamisesta, virheellisen tiedon välittämisestä, hallitusta tukevien mielipiteiden kirjoittamisesta sekä suoranaisen propagandan levittämisestä.

Mielipidevaikuttajia käytetään myös muun muassa journalistien ahdistelemiseen tai sosiaalisen median tulvittamiseen oman ideologian mukaisella sisällöllä.

Käytännössä kysymys on Suomessakin paljon puhutuista netti-trollaajista, jotka toimiva pääasiassa sosiaalisessa mediassa. Raportin kolmenkymmenen maan listalla ovat mukana muun muassa Kiina, Venäjä, Saudi-Arabia, Turkki, Thaimaa ja Meksiko.

Vaikeampaa havaita kuin sensuuria

Mielipidevaikuttamiseen käytetään hallitusta tukevia tekstejä suoltavien ihmisten lisäksi verkossa toimivia botteja ja valeuutissivustoja.

– Alun perin Kiina ja Venäjä olivat hallituksen propagandaa suoltavien kommentaattorien käytön edelläkävijöitä, mutta nyt ilmiöstä on tullut maailmanlaajuinen, Freedom Housen johtaja Michael Abramowitz kommentoi tilannetta raportissa.

Ajatushautomon mukaan ilmiö aiheuttaa vakavaa haittaa muun muassa demokratian sekä kansalaisoikeuksien kehitykselle eri maissa.

Ajankohtaisena esimerkkinä ilmiön vaikutuksista raportissa mainitaan Venäjän sekaantuminen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Suurimmassa osassa tapauksista valtiot yrittävät kuitenkin vaikuttaa netissä ensisijaisesti oman maansa sisäisiin asioihin ja mielipiteisiin. 

Raportissa kerrotaan, että esimerkiksi Filippiineillä valtio käyttää nettivaikuttamista, jotta maan presidentin Rodrigo Duterten julistama verinen huumesota vaikuttaisi siltä kuin sillä olisi kansan erittäin laaja tuki.

Ajatushautomon raportti mainitsee myös Turkin. Raportin mukaan Turkin hallinto on palkannut tuhansia ihmisiä, joiden tehtävänä on kamppailla hallituksen vastaisia mielipiteitä kirjoittavia ihmisiä vastaan verkossa.

– Tätä vilunkipeliä on lisäksi vaikeampaa havaita ja vastustaa kuin perinteisempää sensuuria, kuten verkkosivujen estämistä. Toiminta on erittäin hajautettua ja sitä toteuttavat valtavat määrät ihmisiä ja botteja, toteaa ajatushautomon edustaja Sanja Kelly.

Raportin huolestuttavana havaintona on myös, että nettitrollaajien käyttö näyttää kasvavan vuosi vuodelta.

Lue myös:

    Uusimmat