Kyllästyttääkö seksi takaapäin? Näin teet asennosta entistäkin paremman

Seksi takaapäin, niin sanottu doggy style, on erityisesti monen miehen mieleen. Sänkypuuhissa asemansa vakiinnuttanut seksiasento on eläimellisen kiihottava ja mahdollistaa syvän penetraation. Mutta miten tehdä suositusta seksiasennosta vielä parempi?

Men’s Health -sivuston haastattelema New Yorkin yliopistossa työskentelevä ”seksiprofessori” Zhana Vrangalova jakoi vinkit entistä kuumempaan seksiin takaapäin – jota jo antiikin filosofi suositteli pariskunnille.

1. Huomio klitorikseen

Seksi takaapäin antaa miehelle mahdollisuuden hyväillä naispuolisen kumppaninsa klitorista samalla tähän yhtyen. Hyväily onnistuu kädellä kurottamalla tai klitoriskiihottimella.

2. Ryhdy rajuksi

Piiskaaminen tai läpsiminen ovat jo arkipäivää monessa makuuhuoneessa. Seksi takaapäin on mahtava asento ryhtyä tuhmaksi, jos molemmat osapuolet siitä nauttivat. Takapuolelle läpsimisen lisäksi kokeilkaa esimerkiksi raapimista ja kevyttä tukistamista.

Myös anaalileikkien kokeileminen sopii osaksi tuhmempaa versiota asennosta. Peppua voi hyväillä joko sormin tai esimerkiksi anaalitapin avulla.

3. Tehkää se peilin edessä

Jos rajut otteet ja tuhmat teot eivät tunnu omilta jutuilta, voi seksistä takaapäin tehdä myös intiimin kokemuksen. Vrangalova suosittelee menemään peilin eteen, jolloin seksikumppaniin on mahdollisuus ottaa katsekontakti. Samalla kiihottava näky lisää kipinöiviä kierroksia seksiin.

Läpsimisen ja tukistamisen sijaan seksissä takaapäin on mahdollista myös hyväillä hellästi kumppanin selkää, takapuolta ja jalkoja yhdynnän aikana. Intohimoa tuo hiuksiin tarttuminen ja pään kääntäminen suudelmaan.

4. Vaihtakaa kulmaa

Seksi takaapäin mahdollistaa syvän penetraation, minkä vuoksi asento sopii erityisen hyvin miehille, joilla on pienenpuoleinen penis. Jos penis on suuri, voi asento olla naiselle liikaa. Tällöin kulman vaihtaminen auttaa ongelmaan.

Vrangalova suosittelee yrittämään vaihdosta siten, että nainen nojaa eteen- tai taaksepäin löytääkseen mukavimman mahdollisen kulman ja syvyyden. Nainen voi myös painaa jalkojaan toisiaan vasten, mikä pehmentää penetraatiota. Jos asento tuntuu silti epämukavalta, kannattaa suosiolla siirtyä seuraavaan.

5. Vaihtakaa paikkaa

Jos makuuhuone alkaa kyllästyttää, onnistuu seksi takaapäin myös sängyn ulkopuolella. Asentoa voi kokeilla esimerkiksi seisten seinää tai pöytää vasten, sohvalla, matolla tai jopa rannalla – doggy stylessä kun on helpompi välttää hiekan joutuminen arkoihin paikkoihin.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: Men's Health

Lue myös:

    Uusimmat