"Kyllä nolotti, kun piti lääkärille kertoa, mitä oli tapahtunut" – noloimmat seksikokemukset eivät unohdu

Sanotaan, että ensimmäisen seksikertansa muistaa aina. Sama pätee varmasti myös noloimpaan seksikokemukseen! Pyysimme lukijoitamme muistelemaan nolointa tai erikoisinta seksikokemustaan – lue tarinat!

"Kaikista noloin oli kyllä pyörtyminen kesken seksin, kun mieheni kanssa ensimmäistä kertaa olimme puuhissa. Vaikka sillekin on luonnollinen syy (hemolyyttinen anemia, hapenottokyky huononee ja pyörtyminen normaalia). Kun hommat olivat niin kiihkeät ja tuli hieman kuumakin siinä sivussa, niin kyllä se vähän nolotti, kun yhtäkkiä lähtikin taju pois ja miesraukka oli aivan paniikissa tuon takia, en ollut edes ehtinyt kertoa kärsiväni tällaisesta ongelmasta. Lääkärikeikkahan siitä tuli, ja taju tuli vasta polilla takaisin. Kyllä nolotti, kun piti lääkärille kertoa, mitä oli tapahtunut."
– Nimimerkki nainen 87

”Olimme toisen pariskunnan kanssa laivalla, ja vain yksi hytti. Alkoi haluttaan hirveästi molemmilla, ja ainoa paikka mikä keksittiin, oli inva-vessa. Päästyämme ja muka hieman puuhattuamme kummankin halut olivat kuluneet, kun vessa oli niin karmeassa kunnossa, ettei siellä pystynyt olemaan.”

Suhteen tila nyt: Naimisissa ollaan.
– Nimimerkki jjjjjjjj

"Tästä jäi ihan traumat. Poika nimitti alapääni rölliksi! Karvoitukseni takia tietenkin, eikä ole karvoja ollut sen jälkeen!"

Suhteen tila nyt: Suhde jatkui sheivauksien jälkeen kyllä! Suhde oli kesäromanssi, joka kuoli yhtä nopeasti kuin alkoikin!
– Nimimerkki ssofia

"Ensiyrittämällä nykyisen vaimon kanssa ei normaalisti yliaktiivinen vekottimeni toiminutkaan odotetusti. Todiste siitä, että miehelläkin jännitys jne. voi vaikuttaa, ja pahasti."

Suhteen tila nyt: Tapasimme, ja muutaman kerran yrittelyn jälkeen tilanne normalisoitui osaltani. Päädyimme naimisiin.
– Nimimerkki stolibna

"Vuosia sitten yritettiin silloisen tyttöystävän kanssa harrastaa seksiä Itäkeskuksen naistenvessassa. No, tunnelma alkoi lopahtamaan, kun vessaan tuli 15-kesäisiä teinejä puhumaan kuukautisistaan. Yritys kuitenkin jatkui. Hetken kuluttua vessaan tuli vartija hätistämään tyttöjä ulos, kun kauppakeskus oli menossa kiinni. Päätettiin luovuttaa seksin suhteen, ja kun käveltiin ulos vessasta, vartija odotti ovella ja tokaisi "Rakkautta ilmassa...""

Suhteen tila nyt: Seurustelimme vielä hiukan yli vuoden.
– Nimimerkki Sseus

"Nummirokissa joskus 1990-luvun alussa kuhertelin teltassa erään naisen kanssa. Juhannus, iso humala eikä kondomia. Kesken aktia tyttö kuiskasi korvaani, että "älä päästä sisään". Kuulin tietenkin siinä tohinassa väärin, ja annoin kaiken purkautua sinne, mistä olin kiinni tytössä... Tyttö hermostui, alkoi läpsiä ja huusi, miksi päästin, vaikka hän kielsi. Selitin kuulleeni väärin, että luulin hänen kuiskanneen, että päästä sisään. Tyttö pyysi minua poistumaan, keräsin vaatteeni ja lähdin."

Suhteen tila nyt: Näin tytön tämän jälkeen, mutta hän vältteli katsettani. En muista edes tytön nimeä.
– Nimimerkki Nummirock 1993

"Noloin ehkä oli se tilanne, kun jäin kiinni itse teosta. Olin sinkku, ja molemmat miehet olivat vain seksiseuraa. Lopputulos oli tosin se, että päädyttiin kolmestaan harrastamaan useamman kerran seksiä."

Suhteen tila nyt: Tavattiin vuosi-pari vielä.
– Nimimerkki Terhi

"Mietin koko aktin ajan, että onkohan se siellä sisällä vaiko ei? Ei kehdannut edes kysyä, kun oli ukolla niin pieni. Siinä vaan odotteli, että pääsee lähtemään kotiin, eikä enää koskaan näkemään kyseistä henkilöä."

Suhteen tila nyt: Pari viestiä pistettiin. Ei oikein innostanut sellanen kaiffari, joka ei osannut hommiaan.
– Nimimerkki Hensku

"Kerran nuorempana luulimme silloisen poikakaverimme kanssa olevamme vain kahden kotona. Ja niinhän siinä kävi, että pikkuveli juoksi kesken hommien päistikkaa huoneeseen... No, oppipahan koputtamaan."

Suhteen tila nyt: Emme ole enää tekemisissä.
– Nimimerkki plo

"Ensimmäinen varsinainen suhteeni sai alun nykyisen anopin juhlissa. Polvet ruvella tykkibetonilla, ja tietenkin unohdin tornin, missä valvontakamera kuvasi taukoamatta automaattisesti kyseiseen suuntaan."

Suhteen tila nyt: Suhteemme alkoi tapahtumasta, nyt ollaan jo aviopari.
– Nimimerkki Tykkimies82

Onko ongelmana haluttomuus? Katso:


Lue myös:

    Uusimmat