Vuosia sitten televisiossa pyöri sarja "Kyllä isä osaa", jota näytettiin vastikään uusintana. Sarjassa perheen isä keksii mitä ihmeellisimpiä asioita, joilla on tarkoituksena piristää arkea, ja usein tavoitteena on myös perheen rahatilanteen kartuttaminen. Hauskalla sarjalla ei sinällään ole mitään tekemistä alppihiihdon kanssa, mutta sarjan nimi viittaa oikeasti osaavaan isään, Jouni Palanderiin.
Jouni Palander on Kalle Palanderin isä, mutta samalla valmentaja. Heidän perhe-elämänsä yhteinen tekijä on ollut Kallen alppihiihtoharrastus, josta kovan lahjakkuuden, harjoittelun, voittojen ja vastoinkäymisten myötä on tullut näkyvä työ.
Jouni näki Kallen monipuoliset kyvyt jo nuorena, ja koska pojalla on riittänyt alppihiihtoon palavaa intoa, on isä jättänyt omat siviilitavoitteensa taka-alalle ja keskittynyt poikansa uraan. Joku voisi sanoa, että isä on uhrannut itsensä poikansa vuoksi, mutta jos asiaa katsookin toisin päin, niin harvalla isällä todellisuudessa olisi pokkaa pistää kaikkensa peliin poikansa vuoksi haluamatta vastineeksi käytännössä mitään.
Jouni on viettänyt suuren osan elämästään Kallea hoitaen, kuskaten, valmentaen ja jopa eteenpäin piiskaten. Isyys jätetään harjoituksissa kokonaan.
- Jo varhaisessa vaiheessa päätin, että kun ollaan harjoittelemassa, isyys jätetään pois ja treenejä vetää valmentaja Palander, kertoo Jouni.
Nuoruusvuodet ovat muuttuneet kypsäksi aikuisiän isä-poika –suhteeksi, mutta edelleen Jounin tullessa treeneihin alkaa valmennuspuolella tapahtua. Tästä osoituksena oli Jounin kolmen viikon treenijakso Kallen ja muun valmennusjohdon kanssa, joka johti erittäin tasapainoiseen ja jopa ylivoimaiseen pujotteluvoittoon Schladmingissa.
- Ei olisi Rocca pärjännyt, vaikka olisi päässyt maaliin saakka, myhäilee isä-Palander.
Alppihiihtäjän pohjatyö tehdään kesällä ja usein harjoittelu tapahtuu omatoimisesti. Jouni tuntee poikansa hyvin ja näkee heti, milloin jossain asiassa on luistettu.
- Isä tuo hommiin sellaista jämäkkyyttä ja omaa näkemystä, vaikka tiimityötähän tämä on, varsinkin talvella, selventää tyytyväinen Kalle.
