KUVAT: Muotigaalan rohkeimmat asut häilyivät hyvän maun rajoilla

Rita Ora
Rita Oran rohkea iltapuku herätti huomiota Met-gaalassa.Splash
Julkaistu 08.05.2014 17:31

Met-gaalassa nähtiin trendikkäiden, runsashelmaisten ja tyylikkäiden asukokonaisuuksien ohella myös erikoisempia leninkejä sekä rohkeita halkioita. Kuka onnistui asuvalinnassaan ja kenen asu olisi sopinut paremmin vaikkapa yöklubille?

New Yorkissa 5. toukokuuta vietetyn Met-muotigaalan teemana oli tänä vuonna pitkälti näyttävät, muhkeat ja graafiset iltapuvut sekä trendikkäät, nuorekkaat leningit ja housupuvut. Osa tähdistä toi kuitenkin punaiselle matolle esittelyyn erityisen rohkeita asuvalintoja korkeine halkioineen ja avarine kaula-aukkoineen. Osa näistä rohkeista ja jokseenkin erikoisista asuvalinnoista oli onnistuneita – osa puolestaan häilyi hyvän maun rajoilla.

Met-gaalan rohkeimmat asut

Zoe KravitzNäyttelijä Zoe Kravitzin valitsema Michael Korsin punainen leninki aiheutti pientä päänvaivaa ja vaaratilanteita korkean halkionsa vuoksi.Splash

Lea MicheleLea Michelen kultaisessa Altuzarran mekossa oli myös erityisen avoin halkio ja syvä V-kaula-aukko. Kengät ovat Christian Louboutinin.Splash

Imogen Poots24-vuotias Imogen Poots valitsi ylleen lyhyen Proenza Schouler'sin syksy-talvi 2014 malliston mekon, joka paljasti naisen ylävatsaa.All Over Press

Rita OraRita Oran Donna Kara Atelier -iltapuku sekä näyttävät kengät herättivät ihastusta – ja hämmennystä.Splash

Naomi CampbellHuippumalli Naomi Campbell valitsi halterneck-tyylisen ja erittäin avonaisen Givenchyn leningin. Hitti vai huti?Splash

Met-gaalan erikoisimmat asut

Kristen StewartKristen Stewartin Chanelin iltapuku jakoi mielipiteet puolesta ja vastaan.All Over Press

BeyonceBeyoncen Givenchyn muotiluomus paljasti jälleen pintaa läpikuultavan kankaan myötä.All Over Press

Kate UptonKurveistaan tunnettu Kate Upton valitsi erikoisen Dolce&Gabbanan läpikuultavan leningin. Iltapuku on listattu yhdeksi illan epäonnistuneimmaksi asuvalinnaksi.All Over Press

Chloë MoretzChloë Moretz olisi voinut valita nuorekkaamman juhla-asun valkoisen, pitsisen Chanelin iltapuvun sijaan.All Over Press

Kate MaraAmerican Horror Story -näyttelijä Kate Maran leninkiä kuvattiin "verhoiksi".All Over Press

Brie LarsonBrie Larsonin kullahehkuinen Prada-asu herätti huomiota.Splash

Elizabeth OlsenElizabeth Olsenin hento vaaleansininen värivalinta ei imarrellut.Splash

TYYLI: Muotigaalan tyylikkäimmät tähdet käänsivät päitä

TYYLI: Tähdet panostivat Met-gaalan teemaan: Miten muhkeita muotiluomuksia!

TYYLI: TOP 5: Muotigaalan trendikkäimmät kaunottaret – ota heistä mallia!

VIIHDE: Hayden Panettiere kompuroi taidokkaasti

Katso video ja inspiroidu: Kesän 2014 bikinimuotia

Sumo video id

Lisää inspiroivia MTV Lifestylen videoita löydät Katsomosta!

Seuraa MTV Lifestylea Facebookissa ja Instagramissa! #mtvlifestyle

(MTV LIFESTYLE)

Tuoreimmat aiheesta

Juhlamuoti