Kuvat Miamin F1-varikolta paljastavat: Mercedes on tehnyt merkittäviä muutoksia autoonsa

Mercedeksen iskukyky on ollut kaukana kärjestä alkukauden viidessä ensimmäisessä F1-osakilpailussa. Auton pomppimisen lisäksi ongelmia on ollut myös muilla osa-alueilla, mutta viikonlopun Miamin GP:hen talli tuo merkittävän päivityspaketin.

Mercedeksen W13-auton uudet osat nähtävissä artikkelin yllä olevalta videolta!

Torstaina varikolla napattujen kuvien perusteella Mercedeksen F1-autoon on tehty kokonaan uudet etu- ja takasiivet sekä muutoksia myös takasiiven alla olevaan pienempään siipeen, josta käytetään englanniksi termiä beam wing.

Aerodynaamisten muutosten tarkoituksena on The Race -lehden asiantuntijan Gary Andersonin näkemyksen mukaan parantaa yleistä suorituskykyä, vaikka auton maaefektistä syntyvää pomppimista ei saataisikaan niillä vielä täysin kuriin.

Andersonin mukaan beam wingiin eli auton perässä sijaitsevaan ilmanohjaimeen tehdyt muutokset tosin saattavat hillitä auton pomppimisefektiä, josta etenkin Lewis Hamilton kärsi edellisessä osakilpailussa Italian Imolassa.

Muutoksen huono puoli on, että auton downforce eli aerodynaaminen pito kärsii päivityksen vuoksi.

– Se kuitenkin saattaa antaa Mercedekselle mahdollisuuden pitää auton pohjalevyn tuottaman downforcen hitaissa ja keskinopeissa mutkissa, Anderson arvioi.

Andersonin mukaan myös Mercedeksen uusi etusiipi on muutoksineen valjastettu palvelemaan auton pomppimisefektin minimoimista.

Mersun uusi takasiipi taas näyttää Andersonin mukaan siltä, että se tuottaa edeltäjäänsä vähemmän aerodynaamista pitoa ja samalla myös vähemmän ilmanvastusta.

Andersonin mukaan pomppimisongelman lopullinen ratkaisu vaatii kuitenkin muutoksia auton pohjalevyyn.

– Ehkä kun näemme autoja yksityiskohtaisemmin viikonlopun aikana, ja Mercedes paljastaa ja kertoo lisää prosessistaan, muutoksia voi paljastua myös sillä alueella, Anderson tuumii.

Lue myös:

    Uusimmat