Kuvat: Kuin ruokakaupan viiniosasto – 25 neliön mini-Alko on tilaihme

Helsingissä Mannerheimintie 94:ssa sijaitsee yksi Suomen pienimmistä Alkon myymälöistä. Se avattiin ruokakaupan yhteyteen joulukuussa 2015.

Yllättävää kyllä noin 25 neliömetrin tilaan mahtuu tuotteita melkoinen määrä. Tarjolla on 150-180 eri tuotetta, sesonkivaihtelut huomioiden.

– Muita tällaisia pieniä Alkoja löytyy kauppahalleista, Helsingistä ja Turusta. Myös Kuopion Karttulassa on pieni Alkon myymälä, aluepäällikkö Tatu Vanninen sanoo.

Mannerheimintiellä ollaan jo hyvin lähellä keski-eurooppalaista ruokakauppaperinnettä, jossa viinit, juustot, lihat, leivät ja maidot ostetaan samasta kaupasta. Kyseessä on kuitenkin kaksi erillistä pientä myymälää, jotka toimivat saman katon alla rinta rinnan. Alkon erottaa muusta myymälästä lasiset seinät, oma kassa, oma henkilökunta, myynninvalvonta, erilliset aukioloajat sekä oma logistiikka.

Tyypillinen asiakas nappaa mukaansa mini-Alkosta mietoa viiniä.

– Kaikki tuoteryhmät pyritään pitämään edustettuina, että löytyy vähän jokaisesta kategoriasta, mutta pääpainotus on mietoihin viineihin, joihin se kysyntäkin keskittyy, Vanninen selventää.

Vannisen mukaan Mannerheimintien Alko tuli täydentämään Helsingissä Töölön seudun myymälätarjontaa yhdessä Pikku Huopalahden ja hiljattain avatun Taivallahden pienempien myymälöiden kanssa, kun sieltä katosi yksi iso Alkon myymälä.

 

Lue myös:

    Uusimmat