Kuvat: Kehonrakentajasta kansanedustajaksi – Kike Elomaa 60 vuotta

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa juhlii torstaina 16. heinäkuuta kuusikymppisiään.

Kansanedustaja Kike Elomaa viettää 60-vuotisjuhliaan osallistumalla Porissa järjestettävään SuomiAreenaan.

Kehonrakentajana tunnetuksi tullut, sittemmin laulajana, röntgenhoitajana ja kansanedustajana tunnettu nainen kertoi tiistaina MTV.fille tunnelmiaan tulevan syntymäpäivän johdosta.

Hän kertoi tarjoavansa pullakahvit Turun torilla synttäreidensä kunniaksi.

– Sen jälkeen palaan kotiin ja menen sukulaisten kanssa Karjurockiin, kertoi synttärisankari.

Kike voitti urallaan muun muassa Ms. Olympia -tittelin, EM-kultaa ja World Gamesit Yhdysvalloissa.

– Kimmo oli käynyt Tukholmassa katsomassa maailman parasta naiskehonrakentajaa, ja hän piti aivan selvänä, että minä voittaisin sen naisen. Minä pidin Kimmoa ihan hulluna, kertoo Kike Elomaa.

Vuonna 2011 Kike valittiin eduskuntaan äänivyöryllä. Hän on toiminut kansanedustajana siitä lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja