Kohupari Kim Kardashian ja Kanye West ovat vihdoin päässeet muuttamaan uuteen kotiinsa.
Kim Kardashian ja hänen aviomiehensä, räppäri Kanye West, yllättivät loppukesästä maksamalla 20 miljoonaa dollaria eli nykykurssin mukaan 17 miljoonaa euroa uudesta kodista Hidden Hillsin alueella. Miljoonaostos yllätti siksi, että pariskunta oli käyttänyt paljon aikaa ja rahaa remontoidessaan hulppeaa Bel Airin miljoonakotiaan.
Nyt pariskunta on kuitenkin tuoreiden kuvien perusteella päässyt muuttaamaan Hidden Hillsin kartanoon.
Uusi koti sijaitsee reilun hehtaarin tontilla ja kartanosta löytyy kahdeksan makuuhuonetta, kahdeksan kylpyhuonetta ja kaksi erillistä wc:tä. Julkkisparin makuuhuoneen yhteydessä on omien kylpyhuoneiden lisäksi runsaasti kaappi- ja pukeutumistilaa, kuntosali sekä oma terassi kylpyläelementteineen. Yhteensä kartanossa on neliömetrejä 4 775.
Hulppeassa keittiössä on kolme saareketta. Ylellisyyksiin kuuluvat myös kaksi uima-allasta, kaksi viiniviljelmää, urheilukenttä ja ruusutarha. Päärakennuksen lisäksi tontilta löytyy 320-neliöinen paviljonki vieraiden viihdyttämiseen sekä vierastalo kylpyhuoneineen.
Runsaasti julkisuudessa pyörivä pari päätti kuitenkin haluavansa omaa rauhaa kotona ollessaan, joten heidän kerrotaan ostaneen myös naapuritalon. Yksityisyyden takaava ostos verotti pariskunnan tiliä 2,5 miljoonalla eurolla. Talo kuitenkin luultavasti puretaan, sillä sen ulkonäkö ei vedä vertoja vieressä seisovalle hulppealle kartanolle.
Kardashian ja West eivät ole ainoita julkkiksia, jotka ovat päätyneet ostamaan myös kotinsa naapurustosta taloja. Esimerkiksi Facebookin perustaja Mark Zuckerberg käytti miljoonia ostaakseen kaikki kodit Palo Altossa sijaitsevan kotinsa ympäriltä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää