MTV3-kanavan Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella suhteensa vahvistanut laulaja Janna saapui tiistaina elokuviin yhdessä räppärirakkaansa kanssa.
Laulaja Janna Hurmerinta, taiteilijanimeltään Janna on löytänyt rinnalleen rakkauden viime vuonna tähtitansseissa nähdystä kilpailijasta räppäri Junosta. Pariskunta myönsi suhteen MTV.fille marraskuun alussa Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa.
Tiistaina tuore pari edusti yhdessä Nälkäpeli Matkijanärhi, osa 1 -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Helsingissä. He kertoivat saaneensa hyvää palautetta parisuhteestaan ja iloitsivat yhteisestä illasta.
– On meillä tässä nyt ollut muutamia treffi-iltoja. Tosin viimeksi, kun me yritimme katsoa leffaa, niin minä nukahdin, Juno naureskeli.
Miten kuvailisitte kumppanin parhaita puolia?
– Jannasta voisi sanoa pitkän listan, ensimmäisenä tulee mieleen sydämellisyys, Juno miettii.
Janna on samoilla linjoilla ja kertoo Junossa toimivan koko kokonaisuuden.
Pariskunnan joulusuunnitelmat ovat vielä auki, mutta he uskovat viettävänsä sitä yhdessä. Janna ja Juno eivät kuitenkaan asu yhdessä, eikä heillä ole kiirettä avoliittoon.
– Sitä voi katsoa sitten joskus, Juno myhäilee.
Janna putosi tanssiparinsa Matti Puron kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta sunnuntaina semifinaalivaiheessa. Tähtitanssien finaalia jännitetään tulevana sunnuntaina MTV3-kanavalla.

